16.08.2010.
Awashjoen keskijuoksun tienoo Etiopiassa on yksi maailman pisimpään asutetuista paikoista. Sukulinjamme jäseniä on elänyt, kuollut ja hautautunut siellä lähes kuuden miljoonan vuoden ajan.
04.08.2010.
Tähän on koottu National Geographicin artikkeleista menneisyyteen, elämän kehitykseen ja arkeologiaan liittyviä kuvia. Niitä voi ladata tietokoneen taustakuvaksi.
01.07.2010.
3,6 miljoonaa vuotta vanha luuranko viittaa siihen, että ihminen nousi kahdelle jalalle luultua aiemmin.
09.06.2010.
Tuore tutkimus viittaa siihen, että rasvaisen krokotiilinlihan syöminen kasvatti esi-isiemme aivoja.
27.12.2009.
Athosvuoren tuhatvuotinen luostariyhteisö houkuttelee edelleen Pohjois-Kreikkaan miehiä, jotka haluavat sammuttaa hengellistä janoaan. Tämä kakihedelmiä poimiva ortodoksimunkki elää pitkälti samaan tapaan kuin hänen munkkiveljensä tuhat vuotta sitten.
Meksikon tarahumarat välttivät espanjalaiset valloittajat 1500-luvulla, mutta selviävätkö he joka puolelta hyökyvästä nykyaikaistumisesta?
Euraasia kuului yksin neandertalilaisille 200 000 vuoden ajan. Sitten saapuivat nykyihmiset.
tieku.fi: Pane aivosi koetukselle ja testaa älykkyytesi Tieteen Kuvalehden suuressa ÄO-testissä
Tiedämme, mitä mieltä natsit olivat muun muassa juutalaisista ja romaneista, mutta miten he suhtautuivat japanilaisiin?