12.05.2012.
Tiesitkö että ilmalaiva Hindenburg paloi 75 vuotta sitten poroksi vain 37 sekunnissa?
05.05.2012.
Filmistä digikuvaukseen siirtyminen on räjäyttänyt otettujen valokuvien määrän taivaisiin.
08.04.2012.
Robottikaloja käytetään muun muassa putkistovuotojen ja miinojen etsimiseen sekä arkeologiseen tutkimukseen.
27.12.2011.
Ensimmäiset kärrynpyörät ilmaantuivat Lähi- ja Kaukoidän maanviljelykulttuureihin 3000-luvulla ennen ajanlaskumme alkua.
20.11.2011.
Maailmalla rakennetaan yhä pidempiä rautatietunneleita. Tässä pisimpien tunnelien Top 5 nyt:
12.10.2011.
Kaipaatko kunnon kieputusta? Sitä löytyy maailman hurjimmista vuoristoradoista.
03.10.2011.
Yhdysvaltain puolustusministeriön rahoittama tutkimus on synnyttänyt esimerkiksi GPS:n, Internetin ja pimeänäkökiikarit. Kohta halvaantuneetkin voivat kenties kävellä.
12.09.2011.
Nasa laskeskelee parhaillaan, minne 6,3 tonnia painava satelliitti mahtaa avaruudesta mätkähtää. Sitä odotellessa meillä on aikaa lukea viidestä avaruuden kummajaisesta, jotka ovat selviytyneet jokseenkin ehjinä pudotuksesta Maan ilmakehän läpi.
Osallistu National Geographicin Kuukauden kuva -kilpailuun tästä.
Katso hieno intervallivideo Yosemiten kansallispuistosta Yhdysvalloista.
Voita VIP-liput Steve McCurryn valokuvanäyttelyn avajaisiin Kööpenhaminassa.
Vuosien varrella moni merkittävä mies ja nainen olisi ansainnut Nobelin palkinnon mutta jäänyt sitä ilman
Kun tilaat National Geographic -lehden, selvität samalla sään, reitin tai ongelman keittiössä. Nyt 6 lehteä + sääasema, GPS-kello tai veitsisetti.