Astronautin uran kohokohtia

Mehuklöntit ja ilmalukkoviat jäivät avaruusmatkailijan mieleen vahvimpina muistoina.

torstai 7. heinäkuuta 2011 teksti Ker Than, National Geographic News

Avaruussukkulaohjelma on antanut yhdysvaltalaiselle David Wolfille monenlaisia muistoja kiusallisesta mehuepisodista avaruuden yksinäisyyteen.

Kun avaruussukkula Atlantis lähetetään tänä kesänä viimeistä kertaa avaruuteen, myös Nasan 30-vuotinen sukkulaohjelma tulee päätökseensä. Sen jälkeen sukkula-astronauteista tulee nykyistäkin harvinaisempia.

Yksi noista harvoista on David Wolf, joka on vuodesta 1993 lähtien ollut avaruudessa neljään otteeseen, osallistunut seitsemään avaruuskävelyyn ja viettänyt 128 vuorokautta venäläisellä Mir-avaruusasemalla, joka oli kansainvälisen ISS:n edeltäjä.

Pyysimme Wolfia kertomaan ikimuistoisimmista kokemuksistaan venäläisellä Mir-avaruusasemalla, jonne hän matkasi Atlantiksen kyydissä.

Suuri mehuvuoto

Atlantis telakoitui venäläiseen avaruusasemaan vuonna 1997 ja toi mukanaan David Wolfin, jonka pitkäksi kaavailtu avaruusoleskelu sai kuitenkin sotkuisen alun.

Kun Wolf nautti ensimmäistä, seremoniallista ateriaansa muiden miehistön jäsenten – Mir-24-komentaja Anatoli Solovjevin ja avaruusinsinööri Pavel Vinogradovin kanssa – kanssa, hänelle ojennettiin säiliö, jossa oli mustaherukkahyytelöstä ja hedelmälihasta valmistettua arvokasta juomaa.

"Se oli kuin paksua rypälemehua", muistelee Wolf.

Jonkin sekaannuksen seurauksena pakkaus avattiin väärästä päästä, ja Wolf tuli ruiskuttaneeksi mehuhyytelöä Mirin majoitushytin seinille ja ilmastointikanaviin. Myös kasettinauhuri ja nauhakotelo saivat osansa.

"Se suuri ameebamainen möhkäle liikkui ympäri hyttiä, eikä kukaan ehtinyt reagoida kyllin nopeasti", sanoo Wolf. "Se pimensi valotkin, kun jahtasimme sitä silmät auki ja suut ammollaan. Sellainen oli ensi kohtaamiseni uuden miehistöni kanssa."

Katumusharjoituksena lääkärin ja sähköinsinöörin koulutuksen saanut Wolf purki ja puhdisti kasettinauhurin ja tarjoutui pitämään asuintilat puhtaina lopun oleskelunsa ajan.

Tämän vuoksi Wolf sanoo olleensa jokseenkin helpottunut, kun Mir viimein poistettiin käytöstä ja pudotettiin vuonna 2001.

"Tunsin hieman nostalgiaa mutta myös hitusen iloa, koska munaukseni jäljet hautautuivat ikuisiksi ajoiksi Tyyneenmereen."

Ällistyttävä maapallo

David Wolf astui Miristä ensimmäiselle avaruuskävelylleen lähes täydelliseen pimeyteen.

"Kaikki meni niin kuin pitikin, mutta parinkymmenen minuutin kuluttua ampaisimme auringonvaloon, ja yhtäkkiä maapallo oli täysin näkyvissä vain 400 kilometriä alapuolellamme ja kulki ohitsemme kahdeksan kilometrin sekuntivauhtia."

"Kun Maa valaistui, se kaappasi kaiken huomioni, ja puristin rystyseni valkoisiksi jännityksestä, kunnes viimein rauhoituin."

"Maapallo lyö kaikki astronautit kirjaimellisesti ällikällä, kun he näkevät sen ensimmäistä kertaa", sanoo Wolf.

"Se on Maa puhtaimmassa muodossaan. Rajoja ei ole, ja värisävyt ovat syvemmät kuin missään valokuvassa ... Minulla on yli 170 avaruuspäivää, ja viimeinen vilkaisuni maapalloon avaruudesta oli aivan yhtä suuri kokemus kuin ensimmäinenkin."

Haaksirikko ihmemaassa

David Wolfin ensimmäisestä avaruuskävelystä tuli melkein hänen viimeisensä, kun ilmalukon vika jätti hänet ja toisen avaruuskävelijän tuntikausiksi Mirin ulkopuolelle.

"Selkäpiitä karmii, kun muistelen sitä", sanoo Wolf. "Siinä tilanteessa me kaksi yritimme kuitenkin vain ratkaista ongelman vaihe vaiheelta, enkä ollut edes hermostunut."

Wolf sanoo, että avaruuskävelyt ovat vaaroistaan huolimatta hänen parhaita avaruusmuistojaan.

"Ihminen ei voi kokea mitään taianomaisempaa kuin kytkeytyessään vaijerilla avaruusalukseen ja lähtiessään pimeään tyhjiöön", sanoo Wolf.

"Siellä ei ole ylä- eikä alapuolta, ja suuntia ja asentoja on seurattava tarkasti. Se on kuin Liisan ihmemaa."

Saat miehen kyyneliin

Harvoina vapaahetkinään Mirillä Wolf katseli elokuvia kannettavallaan, ja joskus hänen ympärillään leijui pähkinöitä poimintaetäisyydellä.

Wolf sanoo yllättyneensä siitä, kuinka paljon vaikuttavampia elokuvat voivat olla, kun niitä katsoo avaruuden yksinäisyydessä kaukana kodista, perheestä ja ystävistä.

"Itkin ensimmäistä kertaa avaruudessa täysin yllättäen, kun katsoin Apollo 13:a", sanoo Wolf.

"Kun on ollut kuukausia poissa kotoa, elokuva tuntuu ainoalta yhteydeltä Maahan, ja mieli ottaa sen vastaan hyvin auliisti ja syvällisesti."

Jäähyväiset sukkulalle

Kun kiertoradalla on kertynyt näin paljon muistoja, sukkuloiden aikakauden päättyminen herättää Wolfissa kahtalaisia tunteita.

"Minä uskon, että avaruussukkulaohjelmaa pidetään historiallisesti yhtenä ihmiskunnan tiedonhalun kunniakkaimmista esimerkeistä", hän sanoo.

"Tietysti sen loppuminen surettaakin, mutta olemme saaneet siitä valtavasti tietoa, jota sovelletaan tulevissa avaruushankkeissa."

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...