Oliko superkuu osasyyllinen Titanicin tuhoon?

Vahva vetovoima saattoi irrottaa jäävuoria törmäyskurssille.

torstai 8. maaliskuuta 2012 teksti Richard A. Lovett, National Geographic News

Kun Kuu vuonna 1912 koukkasi poikkeuksellisen lähelle Maata ja Aurinkokin oli samassa linjassa, gravitaatiovoimat saattoivat lähettää jäävuoria kohti Titanicin reittiä.

Tutkijat julkistivat vain joitakin viikkoja ennen Titanicin uppoamisen satavuotispäivää uuden teorian siitä, mitkä tekijät saattoivat olla vaikuttamassa nykyhistorian kuuluisimpaan haaksirikkoon.

Auringon, täydenkuun ja Maan äärimmäisen harvinainen asettuminen linjaan saattoi heidän mukaansa käynnistää 14. huhtikuuta 1912 tapahtuneen tragedian.

R.M.S. Titanic upposi kuuttomana yönä, mutta loistoristeilijän upottanut jäävuori saattoi irrota jäätiköstä kolme ja puoli kuukautta aiemmin täydenkuun aikaan.

4. tammikuuta 1912 nähty täysikuu saattoi aiheuttaa poikkeuksellisen voimakkaan vuoroveden, joka väänsi liikkeelle kokonaisen jäävuoriarmadan juuri sopivasti ennen Titanicin neitsytmatkaa, sanoo astronomi Donald Olson Texasin osavaltionyliopistosta.

Kuu on vaarallinen?

Kevättä 1912 pidettiin jo aikanaan pahana jäävuorikautena, mutta vuorien runsauden syystä ei ole aiemmin saatu selvyyttä.

Olson uskoo jäävuoripaljouden johtuneen harvinaisesta taivaallisten ilmiöiden yhdistelmästä ja "superkuusta", jonka aikana Kuu on lähimmillään Maata juuri täydenkuun aikaan.

Uudenkuun ja täydenkuun aikana Aurinko, Maa ja Kuu ovat toisiinsa nähden suorassa linjassa, ja Aurinko ja Kuu vahvistavat toistensa vetovoimaa Maahan nähden. Sen tuloksena nousuvesi kohoaa tavallista korkeammalle (nk. tulvavuoksi) ja laskuvesi painuu tavallista matalammalle (nk. tulvaluode).

Sen lisäksi täysikuu – ja siten myös voimakas vuorovesivaihtelu – päättyi 4. tammikuuta 1912 vain kuusi minuuttia ennen sitä hetkeä, kun Kuu pyyhkäisi poikkeuksellisen läheltä Maata.

Kuu oli tuona yönä lähimmillään Maata sitten vuoden 796, eikä se palaakaan yhtä lähelle ennen vuotta 2257. Hyvin lähellä olevan Kuun ja taivaankappaleiden samalinjaisuuden yhdistelmä kohdisti erityisen voimakkaan vetovoiman ja sai siksi aikaan suuret vuorovesivaihtelut.

Titanic ja vuorovesiaallot

Kuinka korkeat vuorovesiaallot sitten liittyvät Titaniciin?

Ensinnäkin ne saattoivat vääntää Grönlannin vuonoista merelle päin kurottuvien jäätiköiden kärkiä ja murtaa niistä irti poikkeuksellisen monta etelään päin lähtevää jäävuorta.

Jäävuoret liikkuvat kuitenkin hitaasti. Tuolla tavalla irronneet jäävuoret eivät olisi millään ehtineet huhtikuun 14. päivään mennessä Titanicin reitille, päättelee Olson kollegoineen.

Sen sijaan hän uskookin vuorovetten vaikuttaneen Labradorin ja Newfoundlandin edustan matalikoille juuttuneisiin vanhempiin jäävuoriin.

Kiinni juuttuneet jäävuoret pysyvät usein jumissa siihen asti, kunnes ne sulavat riittävästi päästäkseen jälleen kellumaan, mutta korkea vuorovesi voi Olsonin mukaan vapauttaa niitä liikkeelle.

Tammikuun 4. päivän tulvavuoksi olisi hänen mukaansa voinut irrottaa hyvinkin monta kariutunutta jäävuorta ajelehtimaan etelään kohti Titanicin reittiä.

Vuorovettä vastaan

Teoria on kieltämättä mielenkiintoinen, mutta se ei ole saanut kaikkia puolelleen.

Esimerkiksi chicagolaista Adler Planetarium & Astronomy Museumia johtava astronomi Geza Gyuk epäilee tietoa, jonka mukaan vuorovesi olisi ollut poikkeuksellisen voimakas 4. tammikuuta 1912.

Täysikuita ja uusiakuita esiintyy samaan aikaan Kuun läheisimmän kuukausittaisen etäisyyden kanssa muutaman vuoden välein, mutta sillä ei ole juurikaan vaikutusta jäävuorien määrään, sanoo Gyuk.

Silläkään, osuvatko taivaankappaleet linjaan kuusi minuuttia tai vaikka pari päivää ennen Kuun lähintä etäisyyttä eli perigeumia, ei ole hänen mukaansa suurta merkitystä vuorovesiä liikuttaviin vetovoimiin.

"Täysikuu mihin aikaan päivästä vain juuri ennen tai jälkeen perigeumin vaikuttaa vuorovesiin suunnilleen saman verran", kirjoittaa Gyuk sähköpostissaan.

Sen lisäksi Kuu tuli 4. tammikuuta 1912 vain noin 6 200 kilometriä keskivertoperigeumiaan lähemmäksi.

"[Tammikuun 1912] perigeumin ja keskivertoperigeumin ero vuorovesivoimaan on vain viitisen prosenttia", hän sanoo.

Donald Olson ei kiistä Gyukin havaintoja mutta huomauttaa, että juuttuneen jäävuoren kelluttamiseen ei välttämättä tarvita merkittävästi suurempaa nousuvettä.

"Kuvittelepa, että vedät soutuveneen rannalle" nousuveden aikaan ja jätät sen siihen kohtaan, missä se osuu pohjaan ensimmäisen kerran, hän sanoo. "Nousuveden ei tarvitse olla paljoakaan korkeampi, kun vene kelluu jälleen."

Lisäksi Olson huomauttaa, että "olemme löytäneet monia kertomuksia ennätyskorkeista vuorovesistä ... eri puolilta maailmaa tammikuulta 1912".

Raportti Titanicista ja Kuusta julkaistaan Sky & Telescope -lehden huhtikuun numerossa.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...