Marsin maanalaisessa järvessä voi piillä elämää

Tähtitieteilijöiden tutkahavainnot ovat puhaltaneet uutta tuulta teoriaan punaisen planeetan elämästä. 1,5 kilometrin syvyydestä Marsin etelänavan jääpeitteen alta on löytynyt järvi, jossa ilmeisesti on nestemäistä vettä.

tiistai 31. heinäkuuta 2018 teksti Babak Arvanaghi

Niin kauan kuin tähtitieteilijät ovat tutkineet Marsia, he ovat pohtineet, voisiko siellä esiintyä elämää. Nyt ratkaisua kohti edetään pitkin harppauksin.  

Vuonna 2015 tähtitieteilijät löysivät jälkiä nestemäisestä vedestä planeetan pinnalta, ja aiemmin tänä vuonna löydettiin orgaanisia molekyylejä, jotka voivat olla jäänteitä tuhoutuneesta elämästä.

Nyt ryhmä tutkijoita on julkistanut jälleen yhden löydön, joka tukee teoriaa punaisen planeetan elämästä: puolentoista kilometrin syvyydestä Marsin etelänavan alta on löytynyt merkkejä 20 kilometrin levyisestä järvestä, jossa on nestemäistä vettä. 

Tutka paljasti järven

Hämmästyttävän löydön teki Esan avaruusluotain Mars Express, jonka varusteena on muun muassa tutka. Juuri tutkan välittämät tiedot paljastivat järven olemassaolon. 

Italialaisen Instituto Nazionale di Astrofisica (INAF) -tutkimuslaitoksen tutkijat ovat lähettäneet 29 tutkapulssia aluetta kohti. Pinnan alta saapuvat heijasteet ovat lähes samanlaisia kuin Grönlannin ja Antarktiksen maanalaisten järvien lähettämät heijasteet. 

Tätä italialainen tutkijaryhmä pitää todisteena siitä, että Marsin järvi sisältää nestemäistä vettä. 

Vettä Marsissa

Luotaimen vangitsemat tutkasignaalit. Vesi on merkitty sinisellä. 

© ESA/INAF/Davide Coero Bora

Vesi on erittäin suolaista

Löytöön liittyy kuitenkin vielä epävarmuustekijöitä. Tähtitieteilijät arvelevat nimittäin, että kyseisellä alueella vallitsee –68 asteen lämpötila. 

Vastaavissa pinnanalaisissa järvissä maapallolla voi lämpötila olla –60 °C, ja silti niissä on vettä nestemäisessä muodossa. Se johtuu niiden päällä olevan jääpeitteen aiheuttamasta valtavasta paineesta, joka laskee veden jäätymispistettä. 

Maapallolla tällaisissa järvissä on makeaa vettä. Koska Marsin järven lämpötila on alhaisempi kun vastaavien Maan järvien, tutkijat arvelevat veden olevan äärimmäisen suolaista. 

Suola laskee veden jäätymispistettä, ja Marsissa on runsaasti suoloja – muun muassa magnesium-, kalkki- ja natriumsuoloja.

Järveen voi kätkeytyä elämää

Maapallolla geologit ovat monta kertaa tehneet porauksia järviin, jotka sijaitsevat useita kilometrejä pinnan alla. Ja joka kerta he ovat – omaksi suureksi yllätyksekseen – löytäneet syvyyksistä elämää. 

Tuoreen löydön tehneet tähtitieteilijät uskovat siksi, että elämää voi esiintyä myös Marsin vedessä, joka on ollut suojassa planeetan tuhoisalta kaasukehältä ja siltä vaarallisen säteilyn pommitukselta, jolle Marsin pinta altistuu. 

Äärimmäisen suolapitoinen vesi ei välttämättä ole este elämän esiintymiselle, mutta todennäköisesti järvessä kuitenkin saattaa olla vain mikrobiologista elämää. 

Esimerkiksi niin sanottuja halobakteereja elää maapallolla kylläisessä suolavedessä, toisin sanoen vedessä, jonka suolapitoisuus on 36 prosenttia ja johon ei enää voi liueta enempää suolaa.  

Samantyyppisiä bakteereja voi todennäköisesti elää Marsin järvessä. 

Uusi mönkijä poraa pinnan alle 

Seuraavaksi tutkijat aikovat lähettää alueelle vielä lisää tutkapulsseja selvittääkseen järven syvyyden ja sen, onko kyseessä vain yksittäinen järvi vai onko se yhteydessä muihin planeetan pinnan alla sijaitseviin järviin. 

Tutkijoilla on kuitenkin kiire. Mars Express on kiertänyt toiseksi lähintä naapuriamme joulukuusta 2003 alkaen, ja sen toiminta-aika on loppumassa. Siitä loppuu myös pian polttoaine. 

Nyt käytettävissä olevalla tekniikalla ei todennäköisesti pystytä lähitulevaisuudessa tekemään porauksia järveen asti. 1,5 kilometrin syvyyteen poraaminen on vaativa tehtävä Maassakin, saati sitten Marsissa. 

Suunnitelmien mukaan Esan ExoMars Rover-mönkijä laskeutuu Marsiin vuonna 2020. Sen varusteena on pora, joka pystyy poraamaan noin kahden metrin syvyyteen Marsin pinnan alle. 

Siitä on vielä pitkä matka 1,5 kilometrin syyvyyteen, missä järvi sijaitsee, mutta porausten toivotaan silti paljastavan, voiko punaisella planeetalla olla elämää. 

Seuraa elämän etsintää

Haluatko pysyä kartalla siitä, mitä seuraavat Mars-mönkijät paljastavat? Tai nähdä punaisen planeetan omin silmin? Olemme laatineet erikoistarjouksen sinulle, joka haluat tutustua universumin ihmeisiin. Siihen sisältyy:

  • Tehokas kiikari, jolla voit tarkkailla Aurinkokuntaa.
  • Tähtitaivaan opas 2018, joka neuvoo, minne kiikari kannattaa suunnata loppuvuonna. 
  • Kiehtova Kuu -opas – digitaalinen erikoisnumero, joka keskittyy Maan kiertolaiseen.
  • Kaksi Tieteen Kuvalehteä,  jotka kertovat lisää universumin ajankohtaisista ilmiöistä. 

Kaiken tämän saat vain 8,90 eurolla!

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...