Sammakko Simpsoneista

Tutkijat ovat löytäneet uudelleen monia sammakko- ja konnalajeja, joiden oli luultu jo kuolleen sukupuuttoon. Niiden lisäksi matkan varrelta löytyi kolme uutta lajia, joista yksi muistuttaa Simpsonit-sarjan Mr. Burnsia.

”Sen pitkä, terävä kuono tuo mieleeni Simpsoneiden luihun Mr. Burnsin”, sanoo retkikunnan johtaja Robin Moore.
Robin Moore, ILCP
”Sen pitkä, terävä kuono tuo mieleeni Simpsoneiden luihun Mr. Burnsin”, sanoo retkikunnan johtaja Robin Moore.

Vielä nimetön kaksi senttimetriä pitkä konna ”on kiistatta yksi omituisimmista sammakkoeläimistä, joita olen nähnyt”, lisää Conservation Internationalin sammakonsuojeluasiantuntija Robin Moore.

Konnan lisääntymistapakin on erikoinen, sillä se jättää nuijapäävaiheen väliin. Naaraat munivat sademetsän pohjalle, ja munista kehittyy suoraan täysimuotoisia sammakonpoikasia.

Conservation Internationalin ja Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) sammakkoasiantuntijaryhmän johtaman maailmanlaajuisen hankkeen löytöihin sisältyy näissä kuvissa näkyvien ennennäkemättömien sammakkoeläinten lisäksi kolme jo sukupuuttoon kuolleeksi uskottua lajia. Meksikolainen salamanteri oli nähty viimeksi vuonna 1941, norsunluurannikkolainen sammakko vuonna 1967 ja kongolainen sammakko vuonna 1979.

Tämä Kolumbian pilvimetsistä syyskuussa löytynyt uusi konnalaji on kummastuttanut tutkijoita. Sen sukumääritys on vielä auki, samoin kuin sen punaisten silmien arvoitus. ”En ole nähnyt yhtä kirkkaanpunaisia silmiä yhdelläkään konnalla”, sanoo Conservation Internationalin Robin Moore.

Kaikki kolme uudelleen löydettyä lajia olivat aktiivisia päiväsaikaan, mikä on Conservation Internationalin mukaan harvinaista sammakkoeläimille. Päiväaktiivisuus todennäköisesti auttoi tutkijoita havaitsemaan eläimet.

Tämä uusi sammakkolaji on vähemmän myrkyllinen ja ankeamman värinen kuin muut nuolimyrkkysammakot. Kolmisenttiset sammakot elelevät joissa ja niiden liepeillä ja kantavat vastakuoriutuneita nuijapäitä selässään. Veteen päästyään nuijapäät siirtyvät muodonmuutoksensa viimeiseen vaiheeseen.

Kuvakilpailu: Parhaat osumasi

Osallistu National Geographicin Kuukauden kuva -kilpailuun tästä.

Maailman kaunein lehti

Lue lisää National Geographicin uusimman numeron aiheista.

Tilaa uutiskirje

Tilaa National Geographic -uutiskirje

Tieteen Kuvalehti

Yosemiten kansallispuisto

Katso hieno intervallivideo Yosemiten kansallispuistosta Yhdysvalloista.

Voita liput näyttelyyn

Voita VIP-liput Steve McCurryn valokuvanäyttelyn avajaisiin Kööpenhaminassa.

Historia

Nobelit: 10 palkinnotta jäänyttä

Vuosien varrella moni merkittävä mies ja nainen olisi ansainnut Nobelin palkinnon mutta jäänyt sitä ilman

Haluatko hypistellä oikeaa lehteä?

Kun tilaat National Geographic -lehden, selvität samalla sään, reitin tai ongelman keittiössä. Nyt 6 lehteä + sääasema, GPS-kello tai veitsisetti.

Gallup