Afganistanin eläimet selvisivät sodasta

Ihmiset ovat tapelleet Afganistanissa keskenään vuosikymmeniä, mutta moni nisäkäslaji pärjää yllättävän hyvin maan jäljellä olevissa metsissä, kertoo uusi tutkimus.

Hiljattain suoritetut biologiset tutkimukset syrjäisessä ja sodan repimässä Nuristanin maakunnassa Pakistanin rajan tuntumassa ovat tuottaneet suoria näköhavaintoja ja muita vahvoja todisteita monista lajeista, niiden joukossa kauluskarhuista, susista ja aasianmetsäkissoista.

Tutkijat eivät olleet varmoja siitä, olivatko nämä lajit selvinneet Afganistanissa sen jälkeen, kun niitä 1970-luvulla viimeksi laskettiin.

"On hienoa huomata, että eläimiä on edelleen olemassa", sanoo Peter Zahler, joka käynnisti Wildlife Conservation Societyn Afganistan-ohjelman vuonna 2006.

Karhuja, kissoja ja muutakin

Tutkijaryhmät havaitsivat lajeja vuosina 2006–2009 kamera-ansojen avulla ja tutkivat ulosteiden DNA:ta. He myös löysivät eläimiä maan viimeisiin metsäekosysteemeihin tehdyillä järjestelmällisillä etsintämatkoilla.

Esimerkiksi kauluskarhusta tutkijat ottivat tutkimuksen mittaan 45 valokuvaa ja kamera-ansat viisi. Yhteensä he tarkkailivat kahdeksaatoista yksilöä ja keräsivät talteen 16 ulostenäytettä. Aasianmetsäkissa oli vaikeampi löydettävä: sitä saatiin kuvattua vain kolme yksilöä, ja kamera-ansatkin saivat vain muutaman kuvan.

Useimmin havaittu laji oli keski-idänpiikikäs (Hystrix indica), josta saatiin tutkimuksen mittaan suoria tai epäsuoria havaintoja yli 280 yksilöstä. Myös ketut, sudet ja kultasakaalit olivat tuttuja näkyjä.

Niiden lisäksi havaittiin esimerkiksi reesusmakakeja, keltakurkkunäätiä ja muutama kotikissakin.

Tutkijat havaitsivat yllätyksekseen myös pari musankia (Paradoxurus hermaphroditus), kissamaista nisäkästä, jota ei ole aiemmin nähty Afganistanissa.

Nuristanin vaikeakulkuiset metsät ovat luultavasti Afganistanin biologisesti monimuotoisin kolkka osin sen vuoksi, että ne saavat osakseen Intian valtameren monsuunien tuomaa kosteutta, josta moni muu Afganistanin osa jää paitsi, sanoo Zahler, joka ei osallistunut tutkimukseen suoranaisesti.

Eläimet eivät vielä ole turvassa

Hyvistä uutisista huolimatta ongelmiakin riittää. Esimerkiksi satelliittikuvat paljastavat, että Nuristanin metsäpeitto on kutistunut merkittävästi kahden viime vuosikymmenen aikana ja pienenee edelleen.

"Jos sama meno jatkuu, uskon viimeistenkin suurten eläinten katoavan alueelta", sanoo Zahler. "On hienoa, että siellä on vielä villieläimiä, mutta niiden selviytyminen pitkällä aikavälillä on vielä hyvin kyseenalaista."

Osa metsien katoamisesta johtuu siitä, että ihmiset hakkaavat niitä polttopuiksi tai rakennustarpeiksi. Suurimpia syyllisiä ovat kuitenkin metsäyhtiöt, jotka pystyvät toimimaan poliittisesti epävakaalla alueella ilman sen suurempaa valvontaa tai säätelyä, sanoo Zahler.

Sota on syönyt luonnonvaroja

Väkivalta on Zahlerin mukaan synnyttänyt hallintovajeen: "Kyse ei ole täysin laittomasta tilasta, mutta moni kulttuurinen instituutio on murentunut sellaiseksi, että jokainen voi tehdä mitä haluaa, ja se on mielestäni kiihdyttänyt luonnonvarojen häviämistä merkittävästi."

Kun paikalliset asukkaat myyvät hakkuuoikeuksia pilkkahintaan, siitä eivät Zahlerin mukaan kärsi ainoastaan eläimet, vaan ihmisetkin menettävät arvokkaita raaka-aineita.

"Kun metsä on avohakattu, ihmiset menettävät kyvyn rakentaa taloja ja löytää polttopuita talvisaikaan. He menettävät sienet, pinjansiemenet ja kaiken, mitä he voivat myydä paikallisilla markkinoilla tai syödä", selittää Zahler.

"Paikallisyhteisöt ymmärtävät tämän ja haluavat auttaa näiden metsävarojen kestävässä käytössä. Siksi olemme alkaneet auttaa Nuristanin yhteisöjä hallinnoimaan luonnonvaroja, joista he ovat suoraan riippuvaisia."

Afganistanin kaltaisilla seuduilla, joissa ihmisten kurja tilanne nousee etualalle, ympäristöasiat jäävät usein hunningolle.

Suojelubiologi ja kirjailija Thor Hanson, joka ei ollut mukana tuoreessa tutkimuksessa, sanoo kuitenkin, että luonnonsuojelijoiden on työskenneltävä konfliktialueilla, koska niillä sijaitsee joitakin maailman tärkeimmistä elinympäristöistä.

Hanson on esimerkiksi ollut kirjoittamassa tutkimusta, joka osoittaa sotien tapahtuvan yleensä lajirikkailla alueilla.

"Kun vertailimme 1900-luvun jälkipuoliskon sotatantereiden ja biodiversiteetin keskinäistä sijaintia, huomasimme 80 prosentin aseellisista selkkauksista tapahtuneen luonnoltaan monimuotoisiksi tunnistetuilla alueilla", hän sanoo.

Tuo päällekkäisyys tarkoittaa Hansonin mukaan sitä, että osa maailman tärkeimmästä luonnonsuojelutyöstä on tehtävä vaarallisilla alueilla, joilla useimmat ihmiset eivät halua – tai pysty – panemaan painoa ympäristöseikoille.

"Suojelujärjestöille se merkitsee käytännössä sitä, että me vetäydymme alueelta, kun siellä alkaa kiehua. Niillä alueilla, joilla ryhmät ovat yrittäneet pyrkiä tukemaan paikallista väestöä, olemme kuitenkin havainneet työstä olevan todella hyötyä biodiversiteetille", hän sanoo.

Wildlife Conservation Societyn Peter Zahler on samaa mieltä siitä, että Afganistanin eläimistön suojelulla voidaan myös edesauttaa rauhan säilymistä.

"Kysymys ei ole vain karhuista tai kissoista. Kysymys on luonnonvaroista, joista ihmiset ovat riippuvaisia, ja eläimistö on vain yksi esimerkki niistä. Niiden menettäminen merkitsee yhteisöjen hajoamista, koska ne eivät pysty enää huolehtimaan itsestään."

"Yhteisöjen tukeminen näiden luonnonvarojen suojelemisessa on siksi tärkeä osa Afganistanin kaltaisen maan vakauden ja turvallisuuden ylläpitämisessä."

Äskettäin Oryx-aikakauslehdessä julkaistua tutkimusta oli osaltaan rahoittamassa Yhdysvaltain USAID-kehitysapuohjelma.