Eläintarhan gorillat kärsivät sydänvaivoista

Sydän- ja verisuonitaudit ovat eläintarhoissa elävien gorillaurosten yleisin kuolinsyy. Yhdysvaltalaistutkijan mukaan syynä on ravinto ja liikapaino.

Cleveland Metropars Zoo

Yhden teorian mukaan gorillojen sydänvaivat saattavat johtua liiallisista kiloista, mutta kädellisille ei ole vielä määritelty ylipainon kriteereitä.

Ruokavaliolla on varmastikin merkitystä, ja Cleveland Metro­parks Zoossa työskentelevä Elena Hoellein Less pyrkii todistamaan sen. Hän on syöttänyt kahdelle tutkimusgorillalleen, Bebacille ja Mokololle, niiden luonnollista ravintoa mukailevaa ruokaa, johon sisältyy paljon lehteviä kasviksia ja joka seuraa ihmisen sydänystävällistä ruokavaliota.

Kummankin gorillan paino on pudonnut kolmisenkymmentä kiloa, joten dieetti tepsii.

Vanha ruokavalio
Viiden yhdysvaltalaisen ja kanadalaisen eläintarhan 22 gorillaa on vuodesta 2008 lähtien vieroitettu erityisistä ravintokekseistä (yllä), jotka sisälsivät kyllä kaikki gorillojen tarvitsemat ravintoaineet mutta myös paljon ylimääräistä energiaa.

Uusi ruokavalio
Nyt gorillat mutustavat päivittäin kilokaupalla kuitupitoisia kasviksia, esimerkiksi endiiviä, voikukanlehtiä, roomansalaattia ja sinimailasta.

Kuvakilpailu: Parhaat osumasi

Osallistu National Geographicin Kuukauden kuva -kilpailuun tästä.

Maailman kaunein lehti

Lue lisää National Geographicin uusimman numeron aiheista.

Tilaa uutiskirje

Tilaa National Geographic -uutiskirje

Tieteen Kuvalehti

Yosemiten kansallispuisto

Katso hieno intervallivideo Yosemiten kansallispuistosta Yhdysvalloista.

Voita liput näyttelyyn

Voita VIP-liput Steve McCurryn valokuvanäyttelyn avajaisiin Kööpenhaminassa.

Historia

Nobelit: 10 palkinnotta jäänyttä

Vuosien varrella moni merkittävä mies ja nainen olisi ansainnut Nobelin palkinnon mutta jäänyt sitä ilman

Haluatko hypistellä oikeaa lehteä?

Kun tilaat National Geographic -lehden, selvität samalla sään, reitin tai ongelman keittiössä. Nyt 6 lehteä + sääasema, GPS-kello tai veitsisetti.

Gallup