Keskisuuret lehdenleikkaajamuurahaiset vastaavat yhdyskuntansa ravinnonhankinnasta. Niillä on nuorina veitsenterävät leuat, jotka kuitenkin kuluvat jatkuvan lehtien pilkkomisen seurauksena. Muurahaiset eivät silti siirry muiden elätettäviksi vaan vaihtavat työtehtävää ja alkavat kantaa muiden leikkaamia kasvinosia pesälle, missä käynnistyy varsinainen ruuanvalmistus.
Oregonin yliopiston Robert Schofield ryhmineen havaitsi Panamassa tekemässään tutkimuksessa, että leukansa tylsyttäneet Atta cephalotes -lajin muurahaiset leikkasivat yhtä lehteä jopa kaksi kertaa niin kauan kuin terävämmät virkaveljet ja että juuri se johti alanvaihtoon.
”Mekin tunnemme tuollaisen sosiaalisen elämisen suoman edun”, hän sanoo. ”Jos ihminen ei enää pysty tiettyyn tehtävään, hän voi alkaa tehdä jotain muuta hyödyllistä.”
Suuri Puhdistaa polut ja puolustaa yhdyskuntaa.
Keskisuuri Leikkaa ja kantaa lehtiä.
Pieni Pureskelee lehdenpaloja massaksi.
Pienin Kasvattaa ruokaa ja ruokkii poikasia.
Osallistu National Geographicin Kuukauden kuva -kilpailuun tästä.
Katso hieno intervallivideo Yosemiten kansallispuistosta Yhdysvalloista.
Voita VIP-liput Steve McCurryn valokuvanäyttelyn avajaisiin Kööpenhaminassa.
Vuosien varrella moni merkittävä mies ja nainen olisi ansainnut Nobelin palkinnon mutta jäänyt sitä ilman
Kun tilaat National Geographic -lehden, selvität samalla sään, reitin tai ongelman keittiössä. Nyt 6 lehteä + sääasema, GPS-kello tai veitsisetti.