Valokuvaaja Andrew Schoeman heräsi vuonna 2006 Sabi Sandsin yksityisellä suojelualueella hätääntyneeltä kuulostavaan mylvintään. Ne olivat peräisin virtahevosta, jonka leijonat olivat piirittäneet matalaan veteen.
"Aina kun virtahepo yritti päästä pois, leijonat kävivät sen kimppuun ja ahdistivat sen takaisin veteen", sanoo Schoeman kuvatoimisto Zuma Pressin mukaan. Monen tunnin kuluttua leijonat saivat virtahevon viimein peitottua ja hukuttivat sen.
"Leijonat voivat tappaa minkä eläimen hyvänsä. Tietyillä alueilla Afrikassa on suuria leijonalaumoja, jotka ovat tottuneet tappamaan norsuja. [Mutta] on silti melko harvinaista", että kissapedot käyvät virtahevon kimppuun, sanoo villien kissaeläinten suojeluun keskittyvän, Panthera-järjestön johtaja Luke Hunter.
Leijonat "keskittyvät yleensä kaikkein helpoimpaan saaliiseen", esimerkiksi gnuihin ja seeproihin, sanoo Hunter, jonka järjestö tekee yhteistyötä National Geographic Societyn Big Cats Initiativen kanssa.
Krugerin kansallispuiston ekosysteemiin kuuluvassa Sabi Sandsissa vuosina 1988–2000 tehdyissä tutkimuksissa havaittiin yli 4000 suuren kissapedon tekemää kaatoa. Vain yksi saaliista oli virtahepo, jonka leijonat tappoivat, sanoo Hunter.
Kenialaisen Lewa Wildlife Conservancy -kansalaisjärjestön johtaja Mike Watson on samaa mieltä siitä, että kyseessä on poikkeuksellinen tapaus.
"Leijonat eivät mielellään riskeeraa omaa terveyttään käymällä kiinni isoihin nisäkkäisiin, jotka pystyvät helposti vahingoittamaan niitä", kirjoittaa Watson sähköpostissaan.
"Kokemukseni mukaan leijonien tiedetään käyvän helpoimpien saaliiden kimppuun – eivätkä virtahepo, norsu ja [täysikasvuinen] kirahvi kuulu tähän joukkoon."
Kuvat kumoavat yleisen stereotypian, jonka mukaan urosleijonat ovat laiskoja ja "jättävät kaiken naaraiden harteille", sanoo Minnesotan yliopiston biologi ja leijona-asiantuntija Craig Packer sähköpostissaan.
Naaraat nappaavat kyllä valtaosan lauman pienemmistä saaliseläimistä, mutta "urokset ovat suurempien saaliiden, esimerkiksi afrikanpuhveleiden, kirahvien – ja virtahepojen – pääasialliset saalistajat", sanoo Packer, joka nauttii National Geographic Society/Waitt -apurahaa.
Pantheran Luke Hunter on samaa mieltä ja lisää, että urosleijonat ovat "todella hyviä saalistajia" etenkin tällaisten tilaisuuksien tullen.
Urosleijonan elämä ei ole helppoa, hän lisää. "Ne elävät kovaa, väkivaltaista elämää suojellessaan laumaansa" muilta leijonilta.
Lähde mammutin metsästykseen ja ota selvää, onko sukupuuttoon kuolleen lajin palauttaminen järkevää.
Osallistu National Geographicin Kuukauden kuva -kilpailuun tästä.
Lue, miten pääset pelaamaan suosittua Quiz Battle -peliä ja miten sinusta tulee mestari!
Koe kuvausmatka Burmaan palkittujen National Geographic -kuvaajien.