Kansainvälinen Daphnia Genomics Consortium -järjestö ilmoitti hiljattain, että Daphnia pulex -vesikirpulla (yllä), tärkeällä makean veden lajilla, on tähän mennessä tutkituista eläinlajeista kaikkein eniten geenejä. Geenimassansa avulla se pystyykin hämmästyttäviin temppuihin.
Daphnian geenit reagoivat ympäristöön, esimerkiksi saalistajiin, ja pystyvät kasvattamaan esimerkiksi kypäriä tai piikkejä itsepuolustusta varten jo muutamassa sukupolvessa. Daphnia suodattaa ravintonsa vedestä, joten se reagoi vikkelästi myös kemiallisiin muutoksiin ja sopeutuu myrkkyihin.
Daphnia Genomics Consortiumin tutkijoiden mukaan ihmisillä ja tällä ei niin yksinkertaisella vesikirpulla on paljon yhteistä. Me emme välttämättä pysty kasvattamaan suojapiikkejä Daphnian tapaan, mutta sen perimästä voidaan ammentaa tietoja myrkkyjen vaikutuksista omiin geeneihimme.
Osallistu National Geographicin Kuukauden kuva -kilpailuun tästä.
Katso hieno intervallivideo Yosemiten kansallispuistosta Yhdysvalloista.
Voita VIP-liput Steve McCurryn valokuvanäyttelyn avajaisiin Kööpenhaminassa.
Vuosien varrella moni merkittävä mies ja nainen olisi ansainnut Nobelin palkinnon mutta jäänyt sitä ilman
Kun tilaat National Geographic -lehden, selvität samalla sään, reitin tai ongelman keittiössä. Nyt 6 lehteä + sääasema, GPS-kello tai veitsisetti.