Kielipusu sammakolle

Valerie Clark tutkii sammakkoeläinten myrkyllisyyttä ja turvautuu ajoittain epätavallisiin menetelmiin.

Rebecca Hale

Valerie Clark haistaa sammakkoa aina ennen maistamista. Villi nuolimyrkkysammakko olisi liian myrkyllinen nuoltavaksi, mutta tämän vangitun yksilön ravinto tekee siitä turvallisen maisteltavaksi.

”Ehkä minä jonakin päivänä löydän prinssini”, vitsailee kemisti-biologi Valerie C. Clark. Hänen kenttätutkimusmenetelmänsä saattavat vaikuttaa oudoilta, sillä kun hän löytää sammakon, hän ensin nuuhkaisee ja sitten lipaisee sitä. Näin hän saa tutkimuskohteestaan nopeasti tietoa.

Clark tutkii sammakkoeläinten eritteitä ja myrkyllisyyttä. Viime aikoina hän on keskittynyt ihorauhasillaan alkaloideja erittäviin madagaskarilaisiin sammakoihin. Ne eivät Clarkin mukaan tuota alkaloideja itse, vaan hankkivat niitä syömällä alkaloideja sisältävää saalista. Sammakot ovat kuitenkin riippuvaisia kitkeristä yhdisteistä, sillä alkaloidien sisältämä myrkky tekee niistä itsestään vastenmielisiä syötäviä, joita pedot karttavat.

Clark havaitsi Madagaskarilla, että sammakot ovat sitä myrkyllisempiä, mitä koskemattomammalla alueella ne elävät. Ero johtuu luultavasti siitä, että tällaisilta alueilta löytyy useammanlaisia alkaloidipitoisia muurahaisia, kaksoisjalkaisia ja punkkeja kuin muualta. Siksi näiden alueiden sammakoilla on myös parempi mahdollisuus selvitä hengissä kuin epäsuotuisampien alueiden serkuillaan, joiden on ehkä opeteltava uusia puolustuskeinoja, kun niiden myrkyllisyys vähenee ja maku paranee. ”Kyse on tosiaankin mausta. Jos ei maistu pahalle, tulee syödyksi”, kiteyttää Clark.