HURJA VIDEO: Strutsi jahtaa pyöräilijöitä Afrikassa

Pyöräretki Etelä-Afrikassa muuttui yhtäkkiä kilpa-ajoksi varsin epätavallisen vastustajan kanssa. Biologi pitää strutsin käytöstä eteläafrikkalaisella maantiellä poikkeuksellisena.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016 teksti Brian Clark Howard

Katso hurja kilpa-ajo tästä.

Kolme pyöräilevää kaverusta koki Hyväntoivonniemellä Etelä-Afrikassa melkoisen yllätyksen, kun ylisuurta piirretyn elokuvan Maantiekiitäjää muistuttanut villi strutsi ryntäsi yhtäkkiä tielle kolmikon joukkoon.

Oleksiy Mishchenko kuvasi GoPro-kameralla strutsia takaapäin linnun jahdatessa hänen edellä polkevia ystäviään.

”Nauroin niin paljon, että pelkäsin kaatuvani”, kertoo Mishchenko erikoisesta kilpa-ajosta.

Strutsin nopeus oli 50 kilometriä tunnissa

Kolmikko pyöräili tien laidassa olleen strutsiparin ohi, kun uros ilmeisesti päätti lähteä mukaan kisailemaan.

Pyöräilijät ajoivat mäkeä alaspäin noin 50 kilometrin tuntinopeudella, eikä strutsilla ollut minkäänlaisia ongelmia seurata.

”En ole koskaan ajatellut, että strutsi voisi olla vaarallinen”, Mishchenko kertoo. ”Se vaikutti hyvin tyyneltä eikä millään tavalla aralta tai aggressiiviselta.”

Muutaman minuutin pikajuoksun jälkeen strutsi kääntyi takaisin. Kaverukset näkivät linnun uudelleen paluumatkalla, mutta tällä kertaa se seisoskeli tien poskessa kaikessa rauhassa.

Poikkeuksellista käytöstä

”En ole koskaan nähnyt vastaavaa”, Minnesotan yliopiston biologi Craig Packer toteaa.

Strutsin naama ei näy videolla, joten sen aikeita on vaikea arvioida. Koska suuri lintu ei hyökännyt, voidaan kuitenkin olettaa, ettei se ollut vihainen, pelästynyt tai ärtynyt.

Packer arvelee, että uros mahdollisesti luuli pyöräilijöitä naaraiksi tai sitten liikenne yksinkertaisesti sai linnun kiihdyksiin. Villieläimet seuraavat kesäaikaan autovirtoja epävarmoina siitä, mitä oikein tapahtuu ja onko syytä pelätä vaaraa.

Mishchenko ehdottaa, että ehkä uros halusi tehdä vaikutuksen kumppaniinsa. Packer toteaa tämän olevan mahdollista, vaikka normaalisti strutsit riiuulla ollessaan räpyttelevät siipiään ja kiljuvat kovaan ääneen. Tällaista käytöstä ei näy videolla.

Strutseja elää suurimmassa osassa Afrikkaa, ja yleensä ne suhtautuvat ihmisiin varovaisesti.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...