Sitkeät suulat

Suularintamalta kuuluu hyviä uutisia: Sata vuotta jatkunut suojelutyö on siivittänyt Pohjois-Atlantin kannan uuteen nousuun.

perjantai 19. syyskuuta 2014 teksti Jeremy Berlin

15 metriä Pohjanmeren tyrskyjen yläpuolella kehkeytyy siivekäs ukkospilvi. Kun sen portit aukeavat, kaikki käy salaman nopeudella. Linnut iskeytyvät aaltoihin valkoisina nuolina tömähdyksen ja loiskahduksen säestäminä.

Hetken päästä ne pomppaavat pintaan kala kurkussaan. Ne ravistavat päätään, nousevat kaksimetrisille siivilleen ja lentävät kohti kallioilla sijaitsevia pesiään joutsenmaisella ylväydellä. Ne laskeutuvat miten kuten ja rähisevät äänekkäästi.

Suula: vastakohtien lintu

Nämä linnut ovat suulia, laajalla alueella liikkuvia merenkulkijoita, jotka yhtyvät ajoittain tiiviiksi yhdyskunniksi ja näyttävät lokin ja albatrossin risteytykseltä. Ilmassa tyylikkäät linnut ovat maalla suorastaan avuttomia. Ne ovat vuoroin öykkärimäisiä ja vuoroin herkkiä, reviiritietoisia ja helliä, dramaattisia ja koomisia. Skotlantilaisen luonnontieteilijän Kenny Taylorin mukaan ne ovatkin ”vastakohtien lintuja”.

Vuoteen 1913 mennessä vuosisatoja jatkunut metsästys oli harventanut suulien lukumäärää lukemattomasta ehkä 100 000 yksilöön, ja suulayhdyskuntiakin oli alle 20. Sata suojeluvuotta myöhemmin ne ovat kasvaneet yhdeksi luonnonsuojelun suurista menestystarinoista. Nyt yli 40 paikassa ympäri Pohjois-Atlanttia elää noin 400 000 pesivää paria ja niiden lisäksi kymmeniä tuhansia nuoria ja lisääntymättömiä yksilöitä.

Yhdyskunta Shetlandsaarten kärjessä

Yksi suuri yhdyskunta sijaitsee Hermanessin kansallisella luonnonsuojelualueella Shetlandsaarten kärjessä. Se on Britannian pohjoisin piste – eräänlainen maailman laita. 150-metriset gneissikalliot syöksyvät vuorovesikirnuihin, joiden vesi on uurtanut luotoihin kaaria. Merenneitoon rakastuneen jättiläisen mukaan nimetty paikka on täynnä myyttejä. Kun sinne viimein pääsee, taakse jääneet märällä nummella taitetut kilometrit vaihtuvat mereksi ja taivaaksi aaltojen ja tuulten tuiverruksessa.

Täällä alkoi pesiä suulia vuonna 1917, ja niiden sulkasadon irrottamat höyhenet täyttävät ilman edelleen kesäkuukausina keijupölyn lailla. Itse suulayhdyskunta on kirkumisen, räpyttelyn ja nokittelun sekamelska. Oivimmat pesimäpaikat sijaitsevat joukon keskellä, ja ne ovat yhtä kallisarvoisia ja harvinaisia kuin edullinen vuokra-asunto suurkaupungin keskustassa. Kun sellaisen on onnistunut saamaan, sitä puolustetaan viimeiseen asti sahahampaisella nokalla. Parittomia lintuja pyörii reunamilla etsimässä kumppania ja omaa pesäpaikkaa.

Paikasta kisaavat koiraat tappelevat vääntäen ja pistellen nokillaan jopa tunninkin. Kun taisto on tauonnut, yksi suula lähtee ja toisella on koti. ”Lintu pitää kiinni kerran valtaamastaan paikasta”, sanoo skotti Stuart Murray, joka on tutkinut Britannian merilintuja neljän vuosikymmenen ajan. ”Koiras hurmaa kumppanin, naaras munii munan, ja sitten koiras ajattelee, että se on siinä!”

Ankara kamppailu eloonjäämisestä

Kukin pesimäkausi tuottaa yhden munan, joka on sileä ja valkoinen kuin hanhenmuna. Vanhemmat hautovat sitä vuorotellen kuusi viikkoa ja alkavat sitten ruokkia sen kurttuista, alastonta ja tummanruskeaa tuotosta. Kolmen kuukauden aikana siitä kehittyy untuvainen, valkoinen pörröpallo ja sitten sileähöyheninen nuorukainen. Kaksi päivittäistä ateriaa paisuttavat sitä nopeasti, ja jatkuva siipivoimistelu vahvistaa elintärkeää lihaksistoa. Kun poikanen on valmis poistumaan pesästä, se molskahtaa veteen. ”Aluksi se vain pomppii aalloissa kummissaan”, sanoo Murray. ”Mutta nälkä pakottaa sen uimaan ja sukeltamaan. Sitten se oppii tarvittavat temput seuraamalla muita suulia.” Varttuminen on rankkaa ja vaarallista aikaa, ja alle puolet suulista näkee kolmannen syntymäpäivänsä.

Jos suulilla on jokin tunnusmerkki, se on näyttävä syöksysukellus. Kun katselee näiden lintujen syöksyvän pää edellä hakemaan ruokaa kylmistä syvyyksistä, tulee selväksi, miksi kalastajat ovat jo vuosisatojen ajan luottaneet suuliin saaliin paikantamisessa. Sulatettua suulanrasvaa myös käytettiin aikanaan kaikkeen mahdolliseen kihtisalvasta kärrynpyörärasvaan.

Suulalla on vähän luontaisia vihollisia mutta paljon ravintoa, joten sen riemukululle ei näyttäisi olevan estettä. Useimpien merilintujen tapaan sekin joutuu silti elämään päivästä toiseen veden ja sään armoilla. Murrayn mukaan ”suulana eläminen on erittäin stressaavaa hommaa” jopa näinä runsauden ja suojelun aikoina.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...