Pac-Man-sammakko ja muita lajilöytöjä

Surinamilaisesta sademetsästä löytyi monen muun kummajaisen ohella esimerkiksi cowboysammakko, lasinpyyhingekko ja väriliituhepokatti.

Trond Larsen

Surinamiin suuntautuneella tutkimusmatkalla löydettiin hiljattain kaikkiaan 46 tieteelle mahdollisesti uutta lajia, ilmoittivat matkalle osallistuneet tutkijat.

Tutkijat kulkivat vuonna 2010 kaikkiaan kolmen viikon ajan kolmessa koskemattomassa sademetsässä Kwamalasumutun kylän lähellä maan lounaisosassa. Conservation International -järjestön johtamaan RAP-arviointihankkeeseen (Rapid Assessment Program) liittyneissä tutkimuksissa löydettiin kaikkiaan 1300 lajia. RAP-toimintaan kuuluu yleensä pienten tutkijaryhmien lähettäminen syrjäisille alueille kuukausia kestävään, intensiiviseen tieteelliseen työhön, jossa arvioidaan alueen biologista tilaa.

10 uutta lajia esittäytyy oikean reunan galleriassa

Vaikka RAP-arviointeja on tehty jo 20 vuotta "ne ovat vielä pahasti kesken, eikä aikaa ole", kirjoittaa ohjelmajohtaja Trond Larsen sähköpostissaan. "On ehdottoman tärkeää tietää, mitä lajeja on olemassa ja missä ne elävät, jos haluamme estää niiden sukupuuton."

Tilaa uutiskirje

National Geographicin ilmainen uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat joka viikko:

  • Viihdyttäviä videopätkiä
  • Tuoreimmat artikkelit
  • Viikon galleria

Uusi lehti: Photo Ark

Joel Sartore haluaa valokuvata vankeudessa elävät eläinlajit, ennen kuin ne katoavat. ”Minä haluan kuvien tekevän työtään vielä pitkään kuolemani jälkeenkin.”

Osallistu Lukijoiden täysosuma -kilpailuun

Osallistu National Geographicin pohjoismaiseen kuvakilpailuun. Voittajakuva julkaistaan lehdessä. Uusi teema joka kuukausi.

Tieteen Kuvalehti
Historia
National Geographic

Copyright © 2009 Bonnier Publications