Intiasta löytyi jalattomia matosammakoita

Ei mato eikä käärme, vaan jalaton sammakkoeläin, joka kaivaa maahan käytäviä. Tuoreen tutkimuksen mukaan tiede on tehnyt upouuden löydön.

Munat kyhjöttävät vieri vieressä mutaisessa pesässä. Viiden vuoden ajan Intian pohjoisosista yli 250 paikasta matosammakoita etsineelle tutkijaryhmälle maan uumenista paljastunut aarre oli varsinainen helmi.
Sathyabhama Das Biju
Munat kyhjöttävät vieri vieressä mutaisessa pesässä. Viiden vuoden ajan Intian pohjoisosista yli 250 paikasta matosammakoita etsineelle tutkijaryhmälle maan uumenista paljastunut aarre oli varsinainen helmi.

Muniaan vartioiva eläin (yllä) on kuvattu kotikonnuillaan Koillis-Intiassa. Se edustaa yhtä kuudesta mahdollisesti uudesta lajista, jotka kuuluvat matosammakoiden arvoitukselliseen lahkoon. Proceedings of the Royal Society B -julkaisussa juuri julkistettujen tutkimustulosten mukaan aiemmin tuntemattomien lajien myötä löytyi vieläpä aivan uusi sammakkoeläinten heimo. (Tieteellisessä taksonomiassa heimo sijoittuu suvun ja lajin yläpuolelle.)

Heimo on saanut nimen Chikilidae paikallisen heimokielen matosammakkoa tarkoittavan chikila-sanan mukaan. Sen lähimmät sukulaiset elävät tutkimuksen mukaan yli 11 000 kilometrin päässä Afrikan tropiikissa.

Vaikeasti löydettävien eläinten tutkiminen on vaatinut varsinaista myyräntyötä, kertoo Delhin yliopiston sammakkoeläinbiologi Sathyabhama Das Biju, joka johti oman yliopistonsa, belgialaisen Vrije Universiteit -yliopiston sekä Englannin luonnonhistoriallisen museon tutkijoista koostunutta tutkimusryhmää.

”Tällaisia eläimiä näkee todella harvoin maan päällä, sillä ne ovat kaivajia luonnostaan ja hankalia havaita”, Sathyabhama Das Biju selittää. Trooppisen aluskasvuston alle kaivautumiseen käytettyjen yli kahdentuhannen tunnin tuloksena löytyi kuitenkin kuusi aiemmin tuntemattomiksi uumoiltua lajia, joista kolme on nyt vahvistettu uusiksi lajeiksi.

Tilaa uutiskirje

Tilaa National Geographic -uutiskirje

Uusi lehti on ilmestynyt

Lähde mammutin metsästykseen ja ota selvää, onko sukupuuttoon kuolleen lajin palauttaminen järkevää.

Osallistu kuukauden kuva -kilpailuun

Osallistu National Geographicin Kuukauden kuva -kilpailuun tästä.

Lataa taustakuva

Lataa upeita kuvia tietokoneen taustakuvaksi.

Tieteen Kuvalehti

Pelaa Quiz Battle -peliä

Lue, miten pääset pelaamaan suosittua Quiz Battle -peliä ja miten sinusta tulee mestari!

Lähde kuvausretkelle Burmaan

Koe kuvausmatka Burmaan palkittujen National Geographic -kuvaajien.

Historia

Hitlerin jättitankit

Tällaiselta olisi näyttänyt eräs Hitlerin suurimmista unelmista.

Gallup