Jättikatkaravun fossiili löytyi Marokosta

Nyt löydetyt näytteet ovat tähän asti löydetyistä suurimpia. Muinaisella otuksella "olisi ruokkinut armeijaa kuukauden verran", vitsailee yksi tutkijoista.

maanantai 6. kesäkuuta 2011 teksti Christine Dell'Amore, National Geographic News

Kaakkois-Marokosta on löydetty metrin pituisen meripedon fossiileja.

Nyt löydetyt fossiilit ovat tähän mennessä löydetyistä suurimpia ja viittaavat siihen, että nämä vähän katkarapua muistuttavat otukset hallitsivat meriä ennen dinosaurusten aikaa, ja jopa miljoonia vuosia aiemmin ajateltua kauemmin.

Äyriäisten sukulinjan muinaisen haaran, Anomalocarididae-heimon, edustajat muistuttivat vähän nykyajan katkarapuja ja seepioita. Näiden fossiiliotusten päästä ja kameran sulkimen tapaan aukeavasta pyöreästä suusta kasvoi kuitenkin ulokkeita.

Heimon aiempien fossiililöytöjen perusteella eläinten on arveltu kasvaneen reilun puolen metrin pituisiksi, mikä olisi sekin jo tehnyt niistä kambrikauden (542–501 miljoonaa vuotta sitten) suurimpia eläimiä. Tuo kausi tunnetaan räjähdysmäisen evoluution aikana, jolloin selkärangaton elämä kehittyi lukuisiksi uusiksi muodoiksi kuten merililjoiksi ja madoiksi.

Nyt löydetyt, aiempia fossiileja nelisenkymmentä senttimetriä pidemmät näytteet viittaavat siihen, että nuo jaokkeiset eläimet kasvoivat suuremmiksi kuin tutkijat olivat osanneet kuvitellakaan.

"Niistä olisi saanut katkarapusalaatteja koko armeijalle kuukaudeksi", vitsailee Derek Briggs, yksi tutkimuksen kirjoittajista ja Yalen luonnonhistoriallisen Peabody-museon johtaja.

Muinainen peto hallitsi meriä miljoonien vuosien ajan

Uudet Anomalocarididae-fossiilit ovat yllättäneet tutkijat kokonsa lisäksi myös iällään: ne ovat häkellyttävän nuoria.

Näytteet on ajoitettu "vain" 488–472 miljoonaa vuotta vanhoiksi ordovikikauden edustajiksi, mikä taas viittaa siihen, että Anomalocarididae-lajeja eli 30 miljoonaa vuotta pidempään kuin aiempien todisteiden perusteella on oletettu.

Kambrikautisia Anomalocarididae-fossiileja on löydetty runsaasti, mutta sitten "ne katosivat kivinäytteistä noin 510 miljoonaa vuotta sitten", selvittää Briggs, joka on saanut tukea National Geographic Societyn tutkimuskomitealta.

"Kysymys kuului, kuolivatko ne sukupuuttoon vai emmekö vain tutkineet oikeita kiviä?"

Nyt tiedetään, että kyse oli jälkimmäisestä. Pehmytkudokset tapaavat hajota ennen kuin ne ehtivät kivettyä, minkä vuoksi pehmytpintaisista eläimistä löytyy vain vähän fossiileja.

Tutkijoiden onneksi Marokon näytteet olivat hautautuneet sedimenttikerrokseen, joka oli säilönyt pehmeät ruumiit.

Myöhemmin Anomalocarididae-heimo kuoli sukupuuttoon jättämättä meidän aikaamme selvinneitä suoria jälkeläisiä, sanoo Derek Briggs.

"Niiden paikan meressä ottivat luultavasti kalat tai muut pedot", hän sanoo.

Uusi Anomalocarididae-tutkimus julkaistiin pari viikkoa sitten Nature-lehdessä.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...