Susisota

Sudet muistuttavat monella tavalla ihmisiä. Ne ovat vahvoja, aggressiivisia, reviiritietoisia aalistajia. Ne ovat älykkäitä, uteliaita, yhteistyökykyisiä, uskollisia ja sopeutuvaisia. Ne vaikuttavat voimakkaasti asuttamaansa ekosysteemiin.

Siitä huolimatta ihmiset kokevat sudet kiistatta ongelmallisina. Ehkä emme pysty sovittamaan yhteen isoa pahaa sutta ja sen nurkissamme hyörivän lähisukulaisen palvovaa katsetta. Ehkä pulma on siinä, että susi on ihmisen ja hänen karjansa jälkeen maailman laajimmalle levinnyt suuri maanisäkäs ja että se on pitkään ollut ihmisen pahin suora kilpailija kamppailussa pohjoisen pallonpuoliskon lihavaroista.

Syistä riippumatta ihmiset käyvät sotaa susia vastaan. Kyseessä on ikivanha kiista elinalueista ja ruuasta susien ja ihmisten välillä, ja yksi taistelukenttä sijoittuu pohjoisille Kalliovuorille.
Moni oli luullut sodan jo päättyneen. Susia oli ammuttu, myrkytetty ja pyydetty armotta ansoilla jopa suojelualueilla, ja 1930-luvulle mennessä ne olivat kadonneet Länsi-Yhdysvalloista. Vuonna 1974, kun Canis lupus julistettiin uhanalaiseksi Yhdysvaltain 48 mannerosavaltiossa, susia eli ainoastaan yhdessä Pohjois-Minnesotan nurkassa ja Isle Royalen kansallispuistossa Yläjärven saaressa Michiganissa.

1980-luvun puolivälissä kourallinen susia jolkotteli Kalliovuoria pitkin Kanadasta Yhdysvaltoihin. Kaksi niistä asettui montanalaisen Glacierin kansallispuiston suojaisalle niitylle ja onnistui vuonna 1986 kasvattamaan viisi pentua. Tulokkaita väsymykseen asti seuranneet biologit antoivat laumalle nimen Magic, koska sudet tuntuivat katoavan ja ilmestyvän uudelleen näkyviin kuin taikaiskusta.
Lauma kasvoi ja jakautui pian kahteen ja sitten kolmeen osaan, jotka pysyttelivät enimmäkseen puiston alueella. Jotkin eläimet erkanivat joukosta ja hajaantuivat ympäröiviin kansallismetsiin. Sitten yksi pari teki yhtäkkiä pesän yksityisen karjatilan maille lähes 150 kilometrin päähän Glacieristä lounaaseen ja alle 50 kilometrin päähän Idahon rajasta. Ihmiset alkoivat ilmoittaa susihavaintojaan sekä Idahosta että Wyomingin pohjoisosista. Siitä ei kuitenkaan ollut mitään merkkejä, että sudet olisivat tulleet jäädäkseen. Ei vielä.

Yhdysvaltain riista- ja kalatalousvirasto otti vuosina 1995 ja 1996 susia kiinni Kanadassa ja vapautti ne vajaan miljoonan hehtaarin laajuiseen Yellowstonen kansallispuistoon ja Keski-Idahon korpimaille. Ennennäkemätön liittovaltiotason toiminta sai aikaan sellaisen toivon, pelon, pöyristyksen, oikeusjuttujen ja otsikoiden ryöpyn, että useimmat ihmiset olettavat suden paluun länteen alkaneen siitä. Näin asia ei ole, mutta siirtoistutukset antoivat sille lisäpotkua. Susipopulaatiot kasvoivat ja sota laajeni.

Vuoden 2008 aikana riistaviranomaiset vahvistivat 569 susien aiheuttamaa nauta- ja lammastappoa Yhdysvaltain länsiosissa. Se vastasi alle yhtä prosenttia koko alueen karjakuolemista, mutta vahingot eivät koskaan jakaudu tasaisesti. Samana vuonna Montanassa, Idahossa ja Wyomingissa tapettiin 264 sutta karjaan kohdistuneiden hyökkäysten vuoksi. Lukema on suuri, mutta se otettiin nyt noin 1 600 yksilön vahvuiseksi kasvaneesta populaatiosta, joka liikkuu alueella yli 200 laumana. Nyt Washingtonin osavaltion koillisosassa on kaksi uutta laumaa, ja kuiskitaanpa pienestä coloradolaisestakin ryhmästä. Länsi käy kaiken aikaa villimmäksi.