Verkot tappavat merikilpikonnia

Uuden tutkimuksen mukaan kalastus on tappanut vuosien mittaan tahattomasti miljoonia merikilpikonnia.

Projeto Tamar Brazil, Image Bank

”Kaikista merikilpikonnia kohtaavista uhista juuri nyt vakavin on sivusaaliiksi joutuminen”, sanoo Conservation International -järjestön meribiologi Bryan Wallace, joka johti Conservation Letters -lehdessä julkaistua tutkimusta.

Tutkimuksessa vedetään maailmanlaajuisesti yhteen tiedot merikilpikonnista, jotka olivat kuolleet verkkoihin, koukkuihin ja trooleihin, ja kyseenalaistetaan aiempien tutkimusten päätelmiä.

”Läpikäymämme tutkimukset kattavat tyypillisesti alle yhden prosentin maailman kalastuslaivastosta ja ne sisältävät vähän jos lainkaan tietoja maailman pienkalastuksesta. Varovainen arviomme on, että kahden viime vuosikymmenen aikana sivusaaliiksi ei ole joutunut kymmeniä tuhansia vaan ennemminkin miljoonia kilpikonnia”, tutkimuksessa kirjoitetaan.

Kuusi maailman seitsemästä merikilpikonnalajista on määritelty Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n punaisella listalla vaarantuneeksi, erittäin uhanalaiseksi tai äärimmäisen uhanalaiseksi.

Uudessa tutkimuksessa on laskettu virallisten raporttien ilmoittamat merikilpikonnasivusaaliit, jotka perustuvat pääasiassa kaupallisilla pyyntialuksilla matkustaneiden tarkkailijoiden laskelmiin. Vuosina 1990–2008 on raportoitu kaikkiaan 85 000 vahingossa pyydetystä merikilpikonnasta.

”Meidän käsityksemme mukaan ei ole mitenkään tavatonta väittää, että 85 000 on raskaasti alimitoitettu arvio todellisesta tilanteesta”, sanoo Bryan Wallace ja arvelee todellisen lukumäärän liikkuvan miljoonissa.

Meren antimiin ja niillä käytävään kauppaan keskittyvän yhdysvaltalaisen National Fisheries Institute -järjestön tiedottaja Gavin Gibbons on kuitenkin sitä mieltä, että useista miljoonista puhuminen on ”päättelyä … vailla tieteellistä pohjaa”.

Kuvakilpailu: Parhaat osumasi

Osallistu National Geographicin Kuukauden kuva -kilpailuun tästä.

Maailman kaunein lehti

Lue lisää National Geographicin uusimman numeron aiheista.

Tilaa uutiskirje

Tilaa National Geographic -uutiskirje

Tieteen Kuvalehti

Yosemiten kansallispuisto

Katso hieno intervallivideo Yosemiten kansallispuistosta Yhdysvalloista.

Voita liput näyttelyyn

Voita VIP-liput Steve McCurryn valokuvanäyttelyn avajaisiin Kööpenhaminassa.

Historia

Nobelit: 10 palkinnotta jäänyttä

Vuosien varrella moni merkittävä mies ja nainen olisi ansainnut Nobelin palkinnon mutta jäänyt sitä ilman

Haluatko hypistellä oikeaa lehteä?

Kun tilaat National Geographic -lehden, selvität samalla sään, reitin tai ongelman keittiössä. Nyt 6 lehteä + sääasema, GPS-kello tai veitsisetti.

Gallup