Vyötiäiset valloittavat Amerikan

Vyötiäisiä on tavattu jo pitkään Yhdysvaltain länsiosissa, mutta viime vuosina nämä sopeutumiskykyiset ja nopeasti lisääntyvät nisäkkäät ovat levittäytyneet pohjoiseen ja itään, raportoivat tutkijat.

Vyötiäisiä tunnetaan parikymmentä lajia, mutta niistä vain yhdeksänvyövyötiäinen on uskaltautunut Latinalaisen Amerikan ulkopuolelle. Lajin edustajia ilmaantui 1880-luvulla Texasiin, mistä se on levittäytynyt yhä laajemmalle Yhdysvaltoihin.

Viime vuosina yhdeksänvyövyötiäisen itäisimmät pysyvät esiintymisalueet ovat olleet Etelä-Carolinassa ja läntisimmät Illinois’ssa. Satunnaisesti niitä on tavattu myös Indianassa ja Iowassa.

Vyötiäiset voivat levittäytyä yhä laajemmalle

Mikäli sama suuntaus jatkuu, saattaa vyötiäisiä muutamien tutkijoiden arvion mukaan pian nähdä luonnonvaraisena jopa pääkaupungissa Washingtonissa ja aina New Jerseyssä asti.

Osa tutkijoista arvelee ilmaston lämpenemisen myötävaikuttaneen vyötiäisten levittäytymiseen uusille alueille.

Vyötiäisiin erikoistunut biologi Colleen McDonough Valdostan osavaltionyliopistosta on kuitenkin vähän toista mieltä. Ensinnäkin vyötiäiset ovat liikkuneet Rio Granden tienoilta jatkuvasti pohjoiseen ja itään 1800-luvun loppupuolelta lähtien, hän sanoo.

"Tähän muuttoliikkeeseen on esitetty erilaisia syitä. Esimerkiksi maankäyttötapojen ja suurten petonisäkkäiden häviämisen on ajateltu helpottaneen vyötiäisten leviämistä", hän sanoo.

"Koska tämä muuttoliike on jatkunut tasaisena vuosikausia, kyse on mielestäni ennemmin [pitkäaikaisen suuntauksen] jatkumisesta kuin ilmastonmuutoksen suorasta seurauksesta."

Sopeutumiskykyinen ja sikiävä

McDonough arvelee, että vyötiäisten levittäytymistä vauhdittavat ennen kaikkea lajin sopeutumiskyky ja nopea lisääntymistahti.

Kaikkiruokaiset vyötiäiset voivat perustaa pesänsä metsiin, ruohostomaille ja jopa esikaupunkeihin. Ne ovat myös sikiävää sorttia: vyötiäisnaaras on sukukypsä jo yksivuotiaana ja poikii vuosittain neljän poikasen pesueen.

Voittamattomia vyötiäisetkään eivät sentään ole, ja jossakin vaiheessa niiden eteneminen pysähtyy kylmyyteen.

Niillä on vatsapuolella vain harva karvoitus, ja niiden selkäkilpi suojaa kyllä pedoilta, mutta ei juurikaan säältä, sanoo McDonough, joka tutkii vyötiäisiä myös yhteistyössä International Union for Conservation -suojelujärjestön kanssa.

Vyötiäiset eivät myöskään vaivu talvihorrokseen, joten niiden on kyettävä hankkimaan ravintoa talvellakin.

Ne voivat McDonoughin mukaan kuitenkin "selvitä lyhyistä kylmistä jaksoista pysyttelemällä pesissään".

"Olen [myös] kuullut yksilöistä, jotka syövät lehtikariketta lumipeitteen alla Pohjois-Texasissa. Tämä saattaa olla mahdollista pidemmällä pohjoisessa, mutta eivät ne hyvin menesty alueilla, joilla pakkasjaksot ovat pitkiä."

Tulokkaiden ympäristövaikutukset

Kuten muutkin tulokaslajit, todennäköisesti myös vyötiäiset muuttavat uusia elinympäristöjään jossain määrin. Vaikutuksia on kuitenkin vaikea ennakoida.

Vyötiäisten tiedetään kaivavan maasta hyönteisten toukkia ravinnokseen, joten ne saattavat kilpailla kyseisestä ravinnonlähteestä esimerkiksi haisunäätien tai muiden kotoperäisten lajien kanssa. Niiden tiedetään myös ryöväävän erilaisia pesiä, mikä voi tietää vaikeuksia viiriäisille ja muille maassa pesiville linnuille.

Vyötiäisten laskeminen ei ole mitenkään helppoa, sillä niitä on vaikea saada kiinni, eikä niillä juuri ole luontaisia vihollisia uusilla elinalueillaan, sanoo McDonough.

Ihmisten kannalta positiivista on se, että vyötiäiset saattavat pitää joidenkin tuhohyönteisten, esimerkiksi viholaisten, kannat kurissa.

Kuinka pitkälle vyötiäiset sitten voivat edetä? Sitä ei tiedä edes Colleen McDonough.

"Tutkijat ovat vuosikymmenten mittaan esittäneet lämpötiloihin perustuvia äärirajoja [vyötiäisten levittäytymiselle]", sanoo McDonough. "Nämä nisäkkäät ovat kuitenkin yllättäneet useimmat [asiantuntijat] ylittämällä nuo rajat kerta toisensa jälkeen."

"En halua tehdä ennakkoarvioita, koska itsekin yllätyn niiden edesottamuksista jatkuvasti."