21.12.2012.
Mars-kulkijan omakuva ja hyvästejään jättävä Endeavour-sukkula pääsivät kuvatoimittajamme valitsemien vuoden parhaiden avaruuskuvien joukkoon.
18.12.2012.
Kun keisaripingviini ui, ruumiin ja veden välinen kitka rajoittaa sen maksiminopeuden noin 1,2–2,7 metriin sekunnissa.
05.11.2012.
Tummat pölypilvet verhosivat kotitilaa Texasin San Angelossa jo 1930-luvun puolivaiheilla, kun Bill Tullos oli vasta pikkupoika. Tilanne oli vielä pahempi 1950-luvulla, kun sadetta ei herunut pisaraakaan ja kaikki vesilähteet kuivuivat.
26.11.2012.
Raamatullista hipovia rankkasateita, loputtomia helleaaltoja, parvittain iskeviä pyörremyrskyjä – säät ovat viime aikoina olleet mullin mallin. Mitä on tapahtumassa?
24.10.2012.
Viikon avaruuskuvien joukossa ovat Pelottoman Felixin hyppy, tähtien yö ja keidas erämaassa.
21.12.2012.
Flamingo näyttää linnulta, jonka lennokas esikoululainen on keksinyt – tolkuttoman pitkät jalat, pattinilkat (jotka näyttävät polvilta), käärmemäinen kaula ja ylisuuri nokka – ja värittänyt laatikon kirkuvimmalla väriliidulla.
20.11.2012.
Intian hyppivät hanumaaniapinat voivat olla pyhiä, hyödyllisiä tai pelkästään kiusallisiakin.
19.10.2012.
Tähän on koottu vuoden 2012 pohjoismaisen kuvakilpailun ensimmäisen ja toisen palkinnon saajat sekä kaikki finalistit.
06.11.2012.
Ruotsalainen valokuvaaja ja ympäristötoimittaja Peter Hanneberg tutustuttaa meidät Pohjolan upeimpiin maailmanperintökohteisiin.
Osallistu National Geographicin Kuukauden kuva -kilpailuun tästä.
Voidaanko ihmiset ruokkia ilman keinolannoitteita? Mikä on pitkän iän salaisuus? Näihin ja moniin muihin aiheisiin pureutuu lehden uusin numero.
Lue, miten pääset pelaamaan suosittua Quiz Battle -peliä ja miten sinusta tulee mestari!
Koe kuvausmatka Burmaan palkittujen National Geographic -kuvaajien.