23.04.2012.
Naisia esiintyi myös gladiaattoriareenoilla, väittää vähäpukeiseen pronssipatsaaseen paneutunut uusi tutkimus.
12.04.2012.
Titanicin uppoamisen satavuotispäivän kunniaksi järjestettävä syvänmerensukellusmatka tarjoaa turisteille mahdollisuuden tutustua kuuluisaan hylkyyn. Osa asiantuntijoista kuitenkin kehottaa jättämään "viimeisen leposijan" rauhaan.
28.03.2012.
Käytä hiirtä ja tutki Titanicin hylkyä. Kaikuluotauskuvista on selvinnyt, että Titanicin kappaleita ja aluksen irtaimistoa on noin neljän neliökilometrin alalla merenpohjassa. Alueesta laadittu kartta auttaa hylyn tutkimisessa ja suojelemisessa.
14.03.2012.
Kauan etsitty Leonardo da Vincin fresko saattaa vielä keskeneräisen tutkimuksen mukaan piillä tiiliseinän ja toisen mestariteoksen takana.
12.02.2012.
Pieni esine osoittaa, että tanskalaisviikingit tekivät ryöstöretkiä Englantiin. Muun muassa luostareista ryöstetyt arvoesineet toivat arvostusta kotimaassa.
09.01.2012.
Aikanaan Ranskan kruunua kantanut pää painaa noin 2,5 kilogrammaa. Siinä on selkeitä veitsenviiltoja, rei’itetty korvanlehti ja vamma nenän lähellä.
16.09.2011.
Arkeologit löysivät Wienin ulkopuolelta roomalaisen gladiaattorikoulun jäännöksiä. Rakennuskokonaisuus on niin suuri, että sitä voi verrata Rooman Colosseumin harjoituskenttiin.
01.08.2011.
Katso upeat kuvat vuodelta 1911, jolloin arkeologi Hiram Bingham löysi Machu Picchun rauniot, ja vertaa niitä alueen nykyisyyttä esittäviin kuviin.
11.07.2011.
5 000 vuotta vanhasta hautakammiosta Skotlannista löytyneet tuhannet luut saattavat todistaa, että elämä nuoremmalla kivikaudella ei ollutkaan niin sopuisaa kuin on oletettu.
24.06.2011.
Tuhkan alle hautautuneen Herculaneumin alta löytynyt jätesäiliö kertoo muinaisten roomalaisten arjesta, muun muassa heidän ruokavaliostaan.
Osallistu National Geographicin Kuukauden kuva -kilpailuun tästä.
Katso hieno intervallivideo Yosemiten kansallispuistosta Yhdysvalloista.
Voita VIP-liput Steve McCurryn valokuvanäyttelyn avajaisiin Kööpenhaminassa.
Vuosien varrella moni merkittävä mies ja nainen olisi ansainnut Nobelin palkinnon mutta jäänyt sitä ilman
Kun tilaat National Geographic -lehden, selvität samalla sään, reitin tai ongelman keittiössä. Nyt 6 lehteä + sääasema, GPS-kello tai veitsisetti.