Egyptiläisissä haudoissa oli valeovia

Vastikään löydetyssä Vanhan valtakunnan aikaisissa haudoissa oli valeovia, jotka johtivat kuolleiden valtakuntaan.

Työmiehet ja arkeologit seisovat Kairon lähistöllä paikassa, josta kaksi  4 200 vuotta vanhaa egyptiläistä kivihautaa on äskettäin kaivettu esiin.
Valokuva: Egyptin muinaismuistoneuvosto
Työmiehet ja arkeologit seisovat Kairon lähistöllä paikassa, josta kaksi 4 200 vuotta vanhaa egyptiläistä kivihautaa on äskettäin kaivettu esiin.

Hautoihin, joissa on näyttävästi maalattuja valeovia, on laskettu viimeiseen lepoon Shendwa, farao Pepi II:n kuninkaallisten kirjurien pää, sekä hänen poikansa Khonsu, joka oli myös kirjuri. Kumpikin kuului lukutaitoiseen hallitsevaan luokkaan Vanhan valtakunnan aikana (2686–2160 eaa.), jolloin suurin osa Egyptin pyramideista rakennettiin. (aikajana).

Tämä 300 neliömetrin suuruinen hauta-alue löydettiin Sakkaran kuninkaalliselta hautausmaalta – kummallisen kaukaa farao Pepi II:n haudasta. "Emme lainkaan osanneet odottaa löytävämme kaivauspaikalta hautaa, joka kuuluu tuon ajan kuninkaalle", sanoi Abdul Hakeem Karar, Sakkaran hautakaupungin johtava arkeologi.

Sivu 1: Egyptiläisissä haudoissa oli valeovia
Sivu 2: Valeovet
Sivu 3: Sukellus tuonpuoleiseen
Sivu 4: Erikoistoimitus

Kuvakilpailu: Parhaat osumasi

Osallistu National Geographicin Kuukauden kuva -kilpailuun tästä.

Maailman kaunein lehti

Lue lisää National Geographicin uusimman numeron aiheista.

Tilaa uutiskirje

Tilaa National Geographic -uutiskirje

Tieteen Kuvalehti

Yosemiten kansallispuisto

Katso hieno intervallivideo Yosemiten kansallispuistosta Yhdysvalloista.

Voita liput näyttelyyn

Voita VIP-liput Steve McCurryn valokuvanäyttelyn avajaisiin Kööpenhaminassa.

Historia

Nobelit: 10 palkinnotta jäänyttä

Vuosien varrella moni merkittävä mies ja nainen olisi ansainnut Nobelin palkinnon mutta jäänyt sitä ilman

Haluatko hypistellä oikeaa lehteä?

Kun tilaat National Geographic -lehden, selvität samalla sään, reitin tai ongelman keittiössä. Nyt 6 lehteä + sääasema, GPS-kello tai veitsisetti.

Gallup