Israelin peruja

Tämä 1,5-metrinen taatelipalmu on versonut ikivanhasta siemenestä.
Guy Eisner
Tämä 1,5-metrinen taatelipalmu on versonut ikivanhasta siemenestä.

Moni tuskin ottaisi 2 000 vuotta vanhaa esinettä ja upottaisi sitä veteen, ruiskuttaisi siihen kemikaaleja ja hautaisi maahan, mutta puutarhuri Elaine Solowey tekee juuri niin Israelin Masadasta löytyneille siemenille. Roomalaiset piirittivät vuonna 73 Masadan kalliolinnoitukseen 960 juutalaista, joiden sanotaan mieluummin tehneen itsemurhan kuin antautuneen.

Toistaiseksi tasan yksi Soloweyn kylvämistä siemenistä on itänyt: taatelipalmu, joka sai lempinimen Metusalem. Se taas on hyvä uutinen herkkusuille, sillä Plinius vanhempi kirjoitti ensimmäisellä vuosisadalla juuri Juudean taateleiden olleen kaikkein makeimpia. Taatelit ja muutkin kasvit kuitenkin hupenivat juutalaisten mukana, ja ristiretkeläisten saapuessa palmut olivat poissa. Metusalemin odotetaan kukkivan noin vuonna 2012, ja jos se paljastuu naaraspuoliseksi, se voisi kantaa hedelmääkin. Solowey toivoo siis tyttöä.

Siemeniä menneisyydestä

Noin 2 000 vuotta sitten taatelipalmu tuottaa hedelmän. Vuosina 1963–65 israelilaisarkeologit löytävät kaivauksissa taatelinsiemeniä, jotka unohtuvat sitten laatikkoon. Vuonna 2005 tutkijat alkavat elvytellä siemeniä, ja yksi alkaa itää.

Uutta elämää

Vuorokauden kylpy

Mikä tahansa kuivuu autiomaassa 2 000 vuodessa. Useimmat siemenet muuttuvat silloin mössöksi.

Hormoniliotus

Vanha siemen saattaa kaivata kasvihormonia tuottaakseen juuren tai verson.

Ravintolisää

Kussakin siemenessä on aina ravintoaineita nuorelle kasville, mutta ne pilaantuvat ajan myötä.

Siemen purkkiin

Steriili maa ja uusi kukkaruukku antavat puhtaan alustan.

Huolenpitoa

Suojakangas pitää hyönteiset poissa ja salainen paikka suojelee ihmisiltä.

Elintilaa

Taatelipalmu kasvaa ulos ruukusta.

Tilaa uutiskirje

Tilaa National Geographic -uutiskirje

Uusi lehti ilmestyi

Uusi Lehti: Uskomattomia kuva Bahaman myrkyllisistä luolista. Lue Singaporen kehityksestä ja lihansyöjäkasveista.

Testaa ÄO:si

tieku.fi: Pane aivosi koetukselle ja testaa älykkyytesi Tieteen Kuvalehden suuressa ÄO-testissä

Mitä mieltä Hitler oli japanilaisista?

Kirjassaan Taisteluni Hitler katsoi aasialaisten olevan samaa ali-ihmisten joukkoa kuin mm. romanit ja värilliset.

Tiedämme, mitä mieltä natsit olivat muun muassa juutalaisista ja romaneista, mutta miten he suhtautuivat japanilaisiin?

Gallup

Mikä aihealue sinua National Geographicin lukijana kiinnostaa eniten?