14 metriä pitkällä Brontomerus mcintoshilla oli lantioluissaan valtavat ulokkeet, joihin kiinnittyi erittäin vahvoja lihaksia, kertoo uusi tutkimus.
”Tällaisia juttuja ei tapahdu vahingossa – kyseessä on selvästikin käytännöllinen piirre”, sanoo Mathew Wedel, yksi tutkimuksen kirjoittajista.
Ryhmä arvelee kyseisen dinosauruksen – joka oli sauropodi eli neljällä jalalla liikkunut kasvinsyöjä – joko löntystelleen massiivisten jalkojensa voimin mäkisessä maastossa tai antaneen niillä ”mojovia potkuja saalistajilleen, sanoo Wedel, kalifornialaisen Western University of Health Sciencesin anatomian apulaisprofessori.
Brontomerus – ”ukkosreisi” kreikaksi – saattoi myös hyökätä samaan tapaan kuin nykyinen kana, joka talloo ja potkii vainoajiaan hengiltä, hän lisää. ”Voin vain kuvitella, kuinka pahansisuisia nämä sauropodit olivat”, sanoo Wedel. Kummatkin ”ovat pieniaivoisia, pelkäävät jatkuvasti kaikkia ympärillä pyöriviä lihansyöjiä ja yrittävät suojella poikasiaan”.
Ukkosreiden luut löytyivät jo vuonna 1994, kun tutkijat korjasivat talteen kaksi tuntemattoman hirmuliskolajin vaillinaista luurankoa Utahin itäosasta.
Kun Mathew Wedel kollegoineen tutki luita vuonna 2007, he tajusivat löytäneensä uuden dinosauruslajin – ja ”äärimmäisen” sellaisen, sanoo Wedel. Esimerkiksi sen luiden muotojen perustella voitiin päätellä, että sillä oli suuremmat jalkalihakset kuin millään siihen asti tunnetulla sauropodilajilla.
B. mcintoshi todennäköisesti tarvitsi äärimmäisiä puolustuskeinoja taisteluissa Deinonychuksen (kuva) ja Utahraptorin (kuva) kaltaisia ”kammottavia” petodinosauruksia vastaan. Niitä eli Wedelin mukaan vahvakoipisen kasvinsyöjän rinnalla liitukauden varhaisvaiheissa noin 110 miljoonaa vuotta sitten.
Esihistorialliset eläimet elivät maisemissa, jotka muistuttivat Afrikan Serengetiä. Niiden elinympäristöön kuului jokia ja mutakuoppia mutta myöskin laajoja, kuivia ylänköjä, Wedel sanoo. Tasangoilla kuljeskeli lehmää muistuttavia Tenontosaurus-kasvinsyöjäliskoja.
”Jos voisin lähettää sinut menneisyyteen aikakoneella, se olisi kuin safarimatka, paitsi että haluaisit tehdä sen jossakin Land Roveria vahvemmassa – ehkä panssarivaunussa”, Wedel kuvailee.
”Sauropodit olivat luultavasti kauniita eläimiä, jos niitä olisi ihaillut matkan päästä kiikareilla”, hän lisää. ”Läheltä katsottuina [ne olivat] todennäköisesti painajaismaisia.”
Osallistu National Geographicin Kuukauden kuva -kilpailuun tästä.
Katso hieno intervallivideo Yosemiten kansallispuistosta Yhdysvalloista.
Voita VIP-liput Steve McCurryn valokuvanäyttelyn avajaisiin Kööpenhaminassa.
Vuosien varrella moni merkittävä mies ja nainen olisi ansainnut Nobelin palkinnon mutta jäänyt sitä ilman
Kun tilaat National Geographic -lehden, selvität samalla sään, reitin tai ongelman keittiössä. Nyt 6 lehteä + sääasema, GPS-kello tai veitsisetti.