Löytö antoi uuden näkökulman

Kun Gingerich vapautti kallon sen kovasta, punaisesta kivikehyksestä laboratoriossaan Michiganissa, hän löysi sen tyvestä rypäleen kokoisen nokareen tiheää luuta. Se oli niin kutsuttu välikorvakotelo, jossa näkyi sigmoidi­prokessiksi kutsuttu S-kirjaimen muotoinen luuharjanne. Nämä kaksi anatomista piirrettä ovat tyypillisiä valaille ja auttavat niitä kuulemaan veden alla. Kallosta kuitenkin puuttui monia muita sopeumia, joilla nykyiset valaat kuulevat äänen tulosuunnan vedessä.

keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Kun Gingerich vapautti kallon sen kovasta, punaisesta kivikehyksestä laboratoriossaan Michiganissa, hän löysi sen tyvestä rypäleen kokoisen nokareen tiheää luuta. Se oli niin kutsuttu välikorvakotelo, jossa näkyi sigmoidiprokessiksi kutsuttu S-kirjaimen muotoinen luuharjanne. Nämä kaksi anatomista piirrettä ovat tyypillisiä valaille ja auttavat niitä kuulemaan veden alla. Kallosta kuitenkin puuttui monia muita sopeumia, joilla nykyiset valaat kuulevat äänen tulosuunnan vedessä. Hän päätteli, että eläin eli todennäköisesti vain puoliksi vedessä, vietti paljon aikaa matalassa vedessä ja palasi maalle lepäämään ja lisääntymään.

Tämä tunnetuista valaista alkukantaisin, jolle Gingerich antoi nimen Pakicetus, sai hänet näkemään asioita uudessa valossa. ”Aloin ajatella yhä enemmän valaiden tekemää huikeaa ympäristöllistä siirtymää”, hän muistelee. ”Olento oli maaeläin, joka muuttui suorastaan ylimaalliseksi. Sen jälkeen olen käyttänyt kaiken tarmoni niiden monien välimuotojen etsimiseen, joiden kautta valtava hyppy maalta takaisin merelle toteutui. Haluan löytää ne kaikki.”

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...