Heimo valokuvattiin kaksi vuotta sitten Acren osavaltiossa Brasilian Amazoniassa tähtäilemässä jousipyssyillään lentokonetta. Äskettäin otettujen uusien valokuvien perusteella heimon jäsenet näyttäisivät olevan terveitä ja hyvissä voimissa, sanovat asiantuntijat.
Vaikka palmunlehtimajan luona kuvattujen intiaanien sanotaankin elävän vailla kosketusta ulkomaailmaan, heidän uskotaan olevan jonkinlaisessa yhteydessä muihin ihmisiin mutta haluavan elää omissa oloissaan, sanoo José Carlos Meirelles, intiaaniasioiden asiantuntija, joka johti uudemmat kuvat huhtikuussa 2010 ottanutta ryhmää.
Kun edellistä kuvaa katsoo tarkemmin, siitä selviää miksi heimo on José Carlos Meirellesin sanoin hyvissä voimissa. Alavasemmalla näkyy kori, joka on kukkuroillaan papaijaa ja maniokkia ja jonka vieressä näkyy kasvien kuoria. Majan sisällä näkyy kaksi koria, joista yhdessä on kantohihna ja toinen on peitetty banaaninlehdillä kenties sen sisällön suojaamiseksi. Muissa kuvissa näkyy maissia, kurpitsaa, maapähkinöitä ja banaaneja. ”Tämä heimo on koko maan hyväkuntoisin”, sanoo Meirelles, joka johti myös vuoden 2008 valokuvan ottanutta ilmatutkimusta.
Kuvat julkaisi Survival International -järjestö, joka puolustaa alkuperäiskansojen oikeuksia. Ne on otettu noin 1200 metrin korkeudesta Brasilian valtion järjestämällä vuotuisella tarkastuslennolla.
Liittovaltion menettelytapojen mukaisesti tutkimusryhmä ei ottanut suoraa kontaktia ihmisiin, jotta ei tulisi levittäneeksi tauteja tai vahingoittaneeksi heimon elinympäristöä tai kulttuuria.
”He säikähtävät aina lentokoneen nähdessään, mutta tämä heimo on tottunut näkemään alueensa yli lentäviä liikelentokoneita”, sanoo Meirelles, joka jäi hiljattain eläkkeelle työskenneltyään 40 vuotta FUNAI:ssa, Brasilian alkuperäiskansojen oikeusvirastossa.
”Minusta on parempi säikäyttää heidät kerran vuodessa – ja varmistaa, että heimo on kunnossa, sen koko kasvaa ja ihmiset ovat suojassa metsureilta ja kaivosmiehiltä – kuin että heidät jätettäisiin kokonaan ilman valvontaa.”
Eristyneen heimon maa, etenkin lähellä sijaitsevan valtionrajan toisella puolen Perussa, on hyvin haluttua puutavaran, öljyn, kaivannaisten ja maakaasun sekä vesivoima- ja viljelypotentiaalin vuoksi.
Laittomien hakkuiden yleistymisen vuoksi tällaiset kuvat ovat elintärkeitä alkuperäiskansojen maanomistusoikeuksien suojelemiselle, sanoo José Carlos Meirelles, sillä osa poliitikoista niin Brasiliassa kuin Perussakin on kiistänyt tällaisten eristyneiden heimojen olemassaolon.
Osallistu National Geographicin Kuukauden kuva -kilpailuun tästä.
Katso hieno intervallivideo Yosemiten kansallispuistosta Yhdysvalloista.
Voita VIP-liput Steve McCurryn valokuvanäyttelyn avajaisiin Kööpenhaminassa.
Vuosien varrella moni merkittävä mies ja nainen olisi ansainnut Nobelin palkinnon mutta jäänyt sitä ilman
Kun tilaat National Geographic -lehden, selvität samalla sään, reitin tai ongelman keittiössä. Nyt 6 lehteä + sääasema, GPS-kello tai veitsisetti.