Mihin ramadanin viettäminen perustuu?

Ramadan alkoi tänä vuonna 1. elokuuta. Miksi muslimit paastoavat koko kuukauden?

Colourbox

Ramadan on islamilaisen kalenterin yhdeksäs kuukausi ja samalla muslimien paastokuukausi.

Uskonto määrää, että oikeauskoiset muslimit eivät saa sen aikana syödä, juoda tai harrastaa seksiä auringonnousun ja auringonlaskun välisenä aikana. Arabian sana ramadan tarkoittaa itse asiassa ’kuumaa kuukautta’ tai ’hehkuvaa aavikkohiekkaa’.

Se sijoittuu vuoden yhdeksänteen kuukauteen, koska silloin profeetta Muhammad sai ilmestyksen Koraanista. Vuosittainen paasto on yksi islamin viidestä peruspilarista – neljä muuta ovat uskontunnustuksen lausuminen, viisi päivittäistä rukousta, almuveron mak­saminen ja pyhiinvaellus Mekkaan kerran elämässä. Paaston kohokohta on sen lopuksi pidettävä id al-fitr -juhla.

Islamilainen kalenteri noudattelee Kuun vaiheita, joten paastokin siirtyy meidän gregoriaaniseen kalenteriimme verrattuna vuosittain aina 11 vuorokautta aiemmaksi. Islamilainen ajanlasku alkaa vuodesta 622, jolloin profeetta Muhammad siirtyi Mekasta Medinaan. Tänä vuonna ramadania vietetään 1.–30. elokuuta.

Kuvakilpailu: Parhaat osumasi

Osallistu National Geographicin Kuukauden kuva -kilpailuun tästä.

Maailman kaunein lehti

Lue lisää National Geographicin uusimman numeron aiheista.

Tilaa uutiskirje

Tilaa National Geographic -uutiskirje

Tieteen Kuvalehti

Yosemiten kansallispuisto

Katso hieno intervallivideo Yosemiten kansallispuistosta Yhdysvalloista.

Voita liput näyttelyyn

Voita VIP-liput Steve McCurryn valokuvanäyttelyn avajaisiin Kööpenhaminassa.

Historia

Nobelit: 10 palkinnotta jäänyttä

Vuosien varrella moni merkittävä mies ja nainen olisi ansainnut Nobelin palkinnon mutta jäänyt sitä ilman

Haluatko hypistellä oikeaa lehteä?

Kun tilaat National Geographic -lehden, selvität samalla sään, reitin tai ongelman keittiössä. Nyt 6 lehteä + sääasema, GPS-kello tai veitsisetti.

Gallup