Milloin paperirahaa alettiin käyttää?

Setelit ovat jo pitkään olleet yleinen maksuväline, mutta aikoinaan lompakot pullistelivat painavista kultakolikoista.

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Paperirahaa käytettiin Kiinassa jo tuhatkunta vuotta sitten, mutta Eurooppaan setelit tulivat vasta 1600-luvulla. Sitä ennen maksuvälineen arvo määräytyi sen materiaalin perusteella. Esimerkiksi kullan ja hopean kuljettaminen oli kuitenkin raskasta ja riskialtista, joten kevyemmille maksuvälineille oli tilausta.

Ensin velkasitoumuksia

Aluksi setelit olivat yksityisten tai yritysten antamia velkasitoumuksia, joissa luvattiin maksaa myöhemmin tietty määrä kultaa tai hopeaa. Kun valtiot alkoivat määrätä maksuvälineitä koskevia säädöksiä, siirryttiin vähitellen paperirahaan, jolla oli itseisarvo ja jota ei voinut noin vain vaihtaa arvometalliin.

Ruotsissa ensimmäiset setelit Euroopan ensimmäiset pankkisetelit otettiin käyttöön Ruotsissa vuonna 1661, ja esimerkiksi Stockholm Bancon 100 riikintaalerin seteli vuodelta 1666 (kuvassa yllä) oli aikoinaan käypää rahaa Suomessakin. Ensimmäinen markkaseteli otettiin Suomessa käyttöön vuonna 1860.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...