Lahjoja ja friteerattua kanaa Japanissa

Länsimainen kulttuuri ja joulu ovat tulleet voimalla myös ei-kristittyyn Japaniin. Siellä joulua vietetään lahjojen ja friteeratun kanan merkeissä.Joulu tuli Japaniin ensimmäisten eurooppalaisten mukana 1500-luvulla. Joukossa oli myös lähetyssaarnaajia, jotka halusivat levittää kristinuskon koko maahan, mutta se jäi kuitenkin haaveeksi. Nykyisin kristittyjä on vain vajaat puoli prosenttia japanilaisista, mutta joulu on siitä huolimatta suurten joukkojen suuri juhla. Japanilaiset jouluperinteet ovat kuitenkin melko erilaiset kuin meillä päin.Länsimaisuudesta tuli muotia

tiistai 26. marraskuuta 2013

Länsimainen kulttuuri ja joulu ovat tulleet voimalla myös ei-kristittyyn Japaniin. Siellä joulua vietetään lahjojen ja friteeratun kanan merkeissä.

Joulu tuli Japaniin ensimmäisten eurooppalaisten mukana 1500-luvulla. Joukossa oli myös lähetyssaarnaajia, jotka halusivat levittää kristinuskon koko maahan, mutta se jäi kuitenkin haaveeksi. Nykyisin kristittyjä on vain vajaat puoli prosenttia japanilaisista, mutta joulu on siitä huolimatta suurten joukkojen suuri juhla. Japanilaiset jouluperinteet ovat kuitenkin melko erilaiset kuin meillä päin.

Länsimaisuudesta tuli muotia

Joulun viettäminen on Japanissa melko uusi ilmiö. Japani oli mukana toisessa maailmansodassa häviäjien puolella, ja sodan jälkeen kansa alkoi hakea uutta suuntaa. Uutta alkua alettiin rakentaa länsimaisen elämäntyylin pohjalle, ja tärkeimpänä mallina oli amerikkalainen elämänmeno. Sen mukana saarille rantautui myös joulu, vaikka se ei liitykään millään tavoin Japanin perinteisiin uskontoihin.

Kaikki saavat lahjoja

Joulu on Japanissa erittäin kaupallinen juhla. Sen viettäminen nousi äärimmilleen 1990-luvulla, jolloin Japanin taloudella meni lujaa ja ihmisillä oli varaa hankkia lahjoja. Kaupunkien kadut koristellaan runsaasti, ja joululahjoja ostetaan erittäin runsaalla kädellä niin perheelle ja sukulaisille kuin työnantajalle, lasten opettajille ja kaikille muillekin, joiden kanssa halutaan olla hyvissä väleissä. Joulupäivät ovat Japanissa tavallisia työpäivä, mutta mielipidekyselyiden mukaan 54 prosenttia japanilaisista pitää joulua silti merkittävänä juhlana.

Joulupöytään KFC:n kanaa

Jouluna syödään Japanissakin runsaasti, mutta ruokalista on melko erilainen kuin muualla. Joulukakkua syö 73 prosenttia väestöstä, ja myös joulupäivällinen on suuressa suosiossa. Useimmissa perheissä jouluaterialla syödään friteerattua kanaa, ja yltiökaupallisuuden hengen mukaisesti jouluaterian huipentuma on käynti Kentucky Fried Chickenissä. Yhdysvaltalainen pikaruokaketju tuli Japaniin vuonna 1974 erittäin suositulla mainoskampanjalla – ’Kurisumasu wa kentakkii’, eli Kentuckyn joulu. Nyt siitä on tullut kiinteä osa japanilaista joulua. Ravintoloihin ei oteta pöytävarauksia, joten Japanin 1200 KFC-ravintolan edessä on jouluaattona valtavat jonot. Moni päätyykin tilaamaan jouluaterian kotiinkuljetuksella, mutta silloinkin täytyy olla ajoissa liikkeellä – KFC nimittäin edellyttää aterian tilaamista viimeistään kolme kuukautta ennen joulua!

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...