Kansallispuisto on sotatanner

Leijonantappajaksi epäilty mies istuu Georgejärven rannan tuntumassa pelaamassa kiihkeää omweso-lautapeliä erään toisen karjapaimenen kanssa. Hän katsahtaa ylös, esittäytyy Eirfazi Wanamaksi ja sanoo, ettei tiedä ikäänsä eikä lastensa lukumäärää. ”Me afrikkalaiset emme pidä lukua jälkeläisistämme, koska te muzungut ette halua meidän sikiävän niin paljon”, hän julistaa. Muzungu on valkoista tarkoittava slangisana tässä maailman kolkassa. Wanama hymyilee ja sanoo: ”Mitä sitä kiertelemään – täällä tapettiin leijonia, ja riistanvartijat tulivat ja pidättivät minut keskellä yötä.”

maanantai 14. marraskuuta 2011

Leijonantappajaksi epäilty mies istuu Georgejärven rannan tuntumassa pelaamassa kiihkeää omweso-lautapeliä erään toisen karjapaimenen kanssa. Hän katsahtaa ylös, esittäytyy Eirfazi Wanamaksi ja sanoo, ettei tiedä ikäänsä eikä lastensa lukumäärää. ”Me afrikkalaiset emme pidä lukua jälkeläisistämme, koska te muzungut ette halua meidän sikiävän niin paljon”, hän julistaa. Muzungu on valkoista tarkoittava slangisana tässä maailman kolkassa. Wanama hymyilee ja sanoo: ”Mitä sitä kiertelemään – täällä tapettiin leijonia, ja riistanvartijat tulivat ja pidättivät minut keskellä yötä.”

Toukokuun lopulla vuonna 2010 kaksi ugandalaisen Kuningatar Elisabetin kansallispuiston riistanvartijaa huomasi kahden korppikotkan kaartelevan puiston alueella sijaitsevan pellon yllä noin puolentoista kilometrin päässä Wanaman kotikylästä Hamukungusta. He löysivät pellolta viiden myrkkyyn kuolleen leijonan ruhot ja niiden läheltä kaksi lehmänraatoa, jotka oli valeltu sinertävällä torjunta-aineella. Alustavat selvitykset viittasivat Wanamaan; toinen epäilty pakeni. ”He pitivät minua kiinni otettuna päivän”, Wanama sanoo. ”Minut on vapautettu tutkimusten ajaksi. En ole aikeissa paeta.”

Kansa vaatii osaa kansallispuistosta

Hamukungun kylä sijaitsee kansallispuistossa, jonka tärkein matkailuvetonaula ovat leijonat. Niiden määrä on vähentynyt noin 40 prosentilla vajaassa kymmenessä vuodessa. ”Kyläläisiä on yhä enemmän”, sanoo puiston suojeluvalvoja Wilson Kagoro. ”Samoin karjaa. Se taas on luonut ison konfliktin kyläläisten ja meidän välille. He tuovat nautansa illalla vaivihkaa puistoon laiduntamaan, ja sitten leijonat herkuttelevat naudanlihalla.” Koska puiston mailla laiduntaminen on laitonta, leijoniin kiukustuneilla karjanomistajilla ei ole oikeutta korvauksiin.

Se ei silti tarkoita sitä, etteivät he reagoisi mitenkään. ”Elämme Jumalan armosta”, Wanama sanoo, kun kysyn miten niin moni voi tulla toimeen niin pienellä alalla. ”Kansallispuiston perustaminen on tehnyt meistä köyhiä! Ihmisten on saatava elantonsa maasta!” Sama valitusvirsi kaikuu monissa kansallispuistoja ja suojelualueita reunustavissa ylikansoitetuissa kylissä.

Itä-Kongossa sijaitseva, vuonna 1925 perustettu Afrikan vanhin kansallispuisto Virunga on yksi ahtaimmilla olevista, sillä puiston rajojen sisäpuolelle on asettunut jo paljon väkeä. Aikoinaan karismaattisia suureläimiä kuhissut seutu on nykyisin aavemaisen autio. Puiston matkailumajat on tuhottu. Vuonna 1994 tapahtuneesta Ruandan kansanmurhasta lähtien isoja osia puistosta on pidetty yleisöltä suljettuna.

Puisto on sotatannerta. Rodrigue Mugaruka on Virungan keskisektorin, Rwindin, valvoja. Hän on entinen lapsisotilas, joka osallistui vuonna 1997 silloisen Zairen (nyk. KDT) pitkäaikaisen diktaattorin Mobutu Sese Sekon syrjäyttämiseen. Mobutun kaikottua Itä-Kongoon syntyi valtatyhjiö, joka johti erilaisten välillisten armeijoiden ja sissijoukkojen kiivaaseen kamppailuun alueen kulta-, hiili-, tina- ja koltaanivaroista. Nyt Mugarukalla on vastassaan maimaisissit, jotka hallitsevat puiston maille Edwardjärven länsireunalle kohonneiden kylien harjoittamaa laitonta kalastusta ja hiilentuotantoa. Hiljattain Mugaruka sai sektorinsa hallinnan takaisin tuhansilta kongolaissotilailta, jotka oli asetettu tänne häätämään sissit. Koska valtio kuitenkin maksoi sotilaille vain satunnaisesti, nämä alkoivat tappaa eläimiä ruuakseen.

Mugarukan pyrkimys valvoa sääntöjen noudattamista ei miellytä niitä kymmeniä tuhansia kongolaisia, jotka ovat paenneet konfliktialueilta ja asettuneet alueen kyliin. Vitshumbin kalastajakylässä valvoja määrää puistonvartijat pilkkomaan, valelemaan öljyllä ja polttamaan luvattomat kalastusveneet, laittomat verkot ja hiilisäkit kyläläisten katsellessa katkerina vierestä. Ishashajoella Ugandan rajalla sissit ovat lahdanneet 35 viime vuoden aikana 96 prosenttia kansallispuiston virtahevoista ja myyneet niiden lihat. Tshiaberimuvuoren alasektorilla aseistettu partio suojaa viittätoista idänalankogorillaa sotilailta ja kyläläisiltä, joita poliitikot ovat rohkaisseet valtaamaan puistoa.

Rodrigue Mugaruka tietää olevansa merkitty mies. Maimait ja heitä rahoittavat kongolaiset liikemiehet ovat ottaneet hänet tähtäimeensä. ”Heidän tavoitteenaan on ajaa meidät puistosta ikihyviksi”, valvoja sanoo. ”Kun takavarikoimme veneen ja verkot, liikemiehet sanovat maimaille, että ’laskemme verkot uudelleen veteen sitten, kun olette tappaneet yhden vartijan’. Omista alaisistani kolme on tapettu järvellä. Koko alueella vartijoita on tapettu yli 20.”

Viime tammikuussa sissit iskivät Mugarukan miesten kimppuun singolla. Kolme vartijaa ja viisi kongolaissotilasta kuoli. Hallitukselle toimitettiin pian sen jälkeen vetoomus, jonka allekirjoittaneet 100 000 kyläläistä vaativat Virungan kansallispuiston kutistamista lähes 90 prosentilla. Vaatimuksessa annettiin hallitukselle kolme kuukautta aikaa irrottaa puistosta maat, joiden kyläläiset katsoivat kuuluvan itselleen. Ajan umpeuduttua kyläläiset alkaisivat vetoomuksen mukaan joukolla viljellä maata puiston alueella – ja puolustaa peltojaan asein.

Ketään ei saa häätää

”Haluamme maata!” Puhuja esittäytyy Charlesiksi. 24-vuotias mies istuu vasta kaadetulla puunrungolla metsässä viidakkoveitsi kourassaan. Ei hän kuulu tänne Ugandaan Kagomben metsänsuojelualueelle, vai kuuluuko sittenkin? Metsänsuojelualueelle ja kosteikoille tunkeutuneiden ihmisten häätötoimet keskeytettiin presidentin määräyksestä.

Charles ja muutamat muut uudisraivaajahenkiset kyläläiset muuttivat metsään vuonna 2006. ”Asuimme ennen isovanhempiemme tiluksilla, mutta siellä oli jo liikaa väkeä”, hän sanoo. ”Kuulimme, että tällä tavalla voisi saada maata ilmaiseksi.”

Muuan vaeltajakansa, bakigat, oli jo alkanut asettua Kagombeen, ja kun metsäviranomaiset yrittivät häätää heitä, Ugandan presidentti Yoweri Museveni – jolla oli edessään uusi vaalikamppailu – kielsi häätötoimet. Sen jälkeen muutamat paikallispoliitikot kannustivat seudun alkuperäisasukkaita banyoroja, joihin Charles ystävineen kuuluu, valtaamaan myöskin vähän metsämaata, ettei koko Kagombe päätyisi muualta tulleiden käsiin. Charles ja hänen ystävänsä valtasivat kukin kolmisen hehtaaria metsää ja alkoivat raivata palstojaan. He rakensivat majoja, varastoja, tien ja kirkonkin. He kylvivät maissia, banaania, maniokkia ja perunaa. Sitten he hankkivat paikalle myös vaimonsa ja saivat lisää lapsia. Nykyisin Charlesin kaltaisia pioneereja on metsänsuojelualueella jo noin 3 000, eikä heillä ole mitään halua lähteä pois. ”Meillä menee täällä oikein hyvin”, hän sanoo.

Metsä itse näyttää välillä surkealta savuiselta jättömaalta, kun ihmiset kaskeavat metsää pelloiksi. Tuo toiminta häiritsee muutakin kuin silmää, koska Kagombe on osa simpansseille ja muille puiston eläinpopulaatioille elintärkeää metsäkäytävää. Elinympäristön tuhoaminen on myötävaikuttanut populaatioiden romahtamiseen eri puolilla aluetta. Kagomben villieläimistä valtaosa on jo metsästetty loppuun.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...