Keripukin hoito keksittiin ja unohdettiin

Tutkimusmatkailu on aina ollut vaarallista. Oudot sairaudet, villit alkuasukkaat, myrskyt, jäätiköt ja vaaralliset rannikot ovat ajan saatossa vaatineet lukemattomia ihmishenkiä, ja monet retkikunnat ovat kadonneet jäljettömiin. Sen lisäksi kautta vuosisatojen merimiehiä on vainonnut hiljainen tappaja, joka on osaltaan tehnyt pitkät merimatkat mahdottomiksi.

perjantai 23. elokuuta 2013

Tutkimusmatkailu on aina ollut vaarallista. Oudot sairaudet, villit alkuasukkaat, myrskyt, jäätiköt ja vaaralliset rannikot ovat ajan saatossa vaatineet lukemattomia ihmishenkiä, ja monet retkikunnat ovat kadonneet jäljettömiin. Sen lisäksi kautta vuosisatojen merimiehiä on vainonnut hiljainen tappaja, joka on osaltaan tehnyt pitkät merimatkat mahdottomiksi.

Taudin oireet alkavat ilmaantua neljästä seitsemään kuukautta kestäneen merimatkan aikana: verenvuoto, ruokahaluttomuus, laihtuminen, väsymys… Ja kun hampaat alkavat pudota, merimiehet kuolevat. Tiettävästi Vasco da Gama menetti 170 hengen miehistöstään 116 henkeä vuonna 1499 ja Magellan-aluksen alun perin 230 merimiehestä 208 miestä menehtyi vuonna 1520. Kuolinsyynä oli lähes poikkeuksetta keripukki.

Vuonna 1740 kahdeksan brittilaivaa oli lähtövalmiina Portsmouthin satamassa. Komentaja George Ansonin kahdeksan aluksen laivueen päämääränä oli valloittaa muutamia espanjalaisten hallitsemia alueita Etelä-Amerikassa. Tätä varten alusten piti purjehtia käytännössä maailman ympäri. Brittien onnistuikin aiheuttaa harmia espanjalaisille, mutta muuten matkasta tuli täysi katastrofi. Matkaan lähteneestä 1 854 miehestä kotiin palasi vain 188 miestä vuonna 1774, sillä keripukki vaati jälleen kerran veronsa.

Tapahtunut askarrutti skotti James Lindiä. Hän oli pannut merkille, että kuolleisuus englantilaisilla aluksilla oli suurempi kuin ranskalaisilla ja eritoten espanjalaisilla aluksilla. Tuohon aikaan ei tunnettu vitamiineja, mutta tohtori Lind oli kuullut sitrushedelmien olevan oiva keino keripukkia vastaan. Niinpä hän etsi käsiinsä 12 merimiestä – kaikki keripukin kourissa – ja jakoi heidät kuuteen ryhmään, jossa kussakin oli kaksi miestä. Yksi ryhmä nautti sitruunoita ja appelsiineja, ja loput ryhmät muita tuotteita, esimerkiksi siideriä, etikkaa ja merivettä. Kun hänen sitrusvarastonsa oli muutaman päivän päästä tyhjä, toinen niitä nauttineista miehistä oli jo jalkeilla ja toinenkin melkein terve, kun taas loput merimiehet edelleen surkeassa kunnossa.

James Lind päätteli, että ranskalaisten ja espanjalaisten alhaisempi kuolleisuus johtui siitä, että kyseisissä maissa oli saatavilla sitrushedelmiä. Tämän seurauksena erityisesti sitruunoita (joilla on pidempi säilyvyysaika) alettiin aina tarjota laivoilla, jotta pitkien merimatkojen olosuhteet paranisivat.

Sitrushedelmien suotuisa vaikutus oli jo muinaisten egyptiläisten tuntema tosiasia. Mutta se kuten niin monet muutkin keksinnöt on tehty historian varrella yhä uudelleen.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...