Sven Hedinin jalanjäljissä

Sven Hedin on Ruotsin suurin seikkailija ja löytöretkeilijä. Lue hänen kiehtovasta matkastaan halki Persian.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013 teksti Lars Larsson

Sven Hedin on kaikkien aikojen suurin ruotsalainen seikkailija ja löytöretkeilijä.

Sven Hedinin suuri rakkaus

Hedin syntyi vuonna 1865 Tukholmassa ja valitsi elämänuransa jo varhaisteininä. Ensimmäisen askeleen Aasian suuntaan hän otti jo vuonna 1885, kun hän sai mahdollisuuden matkustaa Nobelin omistaman öljy-yhtiön palveluksessa työskentelevän ruotsalaisen insinöörin pojan yksityisopettajaksi Azerbaidžanin Bakuun. Suoritettuaan vuoden mittaisen valistustehtävänsä Hedin lähti yli kolme kuukautta kestävälle matkalle halki Persian eli nykyisen Iranin. Siitä syntyi elämänmittainen rakkaussuhde Persian rikkaaseen luontoon, historiaan ja kulttuuriin.

Persian aavikoiden halki

Hedin teki kolmannen suuren Keski-Aasian-matkansa vuosina 1905–1908. Hän kulki Persian aavikoiden ja keitaiden läpi karavaaniteitä pitkin kohti Intiaa ja Tiibetiä ja piirsi historiallisen muotokuvan pitkälti tuntemattomasta seudusta.

Viimeinen suuri löytöretkeilijä

Hedin vietti Aasian-matkoillaan lähes 20 vuotta elämästään. Hän ei koskaan ehtinyt naimisiin ja kutsui itse Aasiaa kylmäksi morsiamekseen. Hän oli yksi viimeisistä suurista löytöretkeilijöistä.

Lue koko artikkeli

Lue lisää Sven Hedinin kiehtovasta matkasta ja seuraa hänen jalanjälkiään halki Persian. Kun olet rekisteröitynyt natgeo.fi-sivuston käyttäjäksi, voit ladata artikkelin napsauttamalla alla olevaa painiketta.

Lue lisää

Yksityiskohtaisia karttoja ja matkakuvauksia:

* svenhedin.com

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...