Puoskarointia vai totista touhua?

Kun jätin baikalin taakseni, pohdiskelin asiaa, josta Oleg Doržijev oli minulle puhunut. Šama­nistisen maailmankuvan mukaan maailmankaikkeus on yhtenäinen kokonaisuus – valtava verkosto, jossa me ihmiset olemme kytköksissä vuoriin ja järviin aivan samalla tavalla kuin olemme kytköksissä toisiimme ja esi-isiimme. "Meidän silmissämme jumalia ovat ennen kaikkea esi-isämme ja esiäitimme, jotka ovat suojelushenkiämme", hän sanoi. "He ovat todellisia ihmisiä, ja rakkautemme heitä kohtaan on vahvaa. Se on lasten rakkautta vanhempiinsa ja vanhempien rakkautta lapsiinsa ja lastenlapsiinsa.

torstai 3. tammikuuta 2013

Kun jätin baikalin taakseni, pohdiskelin asiaa, josta Oleg Doržijev oli minulle puhunut. Šamanistisen maailmankuvan mukaan maailmankaikkeus on yhtenäinen kokonaisuus – valtava verkosto, jossa me ihmiset olemme kytköksissä vuoriin ja järviin aivan samalla tavalla kuin olemme kytköksissä toisiimme ja esi-isiimme. "Meidän silmissämme jumalia ovat ennen kaikkea esi-isämme ja esiäitimme, jotka ovat suojelushenkiämme", hän sanoi. "He ovat todellisia ihmisiä, ja rakkautemme heitä kohtaan on vahvaa. Se on lasten rakkautta vanhempiinsa ja vanhempien rakkautta lapsiinsa ja lastenlapsiinsa. Eikä se energia katoa koskaan."

Tuo ajatus liikutti minua, samoin šamanismin yksilöllisyys, syvä luonnon kunnioitus ja yhteys menneeseen. Pahimmillaan šamanismi on puoskarointia, joka voi olla vaarallistakin. Jotkut šamaanit väittävät pystyvänsä parantamaan syövän, mikä ei ainakaan lisää uskottavuutta.

Šamanismin nimiin vannovat taas kertovat mullistavista elämänmuutoksista ja ihmeparantumisista. Vuonna 2007 kirjailija Rupert Isaacson ja hänen vaimonsa Kristin veivät viisivuotiaan autistisen Rowan-poikansa Mongoliaan tapaamaan tsaatanšamaania nimeltä Ghoste. Kun juttelin Isaacsonin kanssa, hän myönsi, ettei pysty todistamaan sitä, että šamaani auttoi heidän poikaansa – hän voi vain kertoa muutoksesta, joka tapahtui lähes välittömästi: "Kun lähdimme, Rowan oli pidätyskyvytön, sai raivokohtauksia eikä kyennyt solmimaan ystävyyssuhteita. Kun palasimme kotiin, nuo kolme ongelmaa olivat kadonneet." Rowanin vointi on kohentunut entisestään.

En aio kääntyä šamanismiin, mutta kannan yhä mukanani šamaani Nerguilta saamaani suden nilkkaluuta – ihan varmuuden vuoksi. j

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...