Intiasta löytyi uusi kieli

Löydettyä koron kieltä puhuu noin tuhat ihmistä Intian Arunachal Pradeshin osavaltiossa. Osavaltiosta on löydön tehneiden lingvistien mukaan saatu vain niukasti tietoa, koska sinne on vaikea saada kulkulupia.

Koro kuuluu tiibetiläis-burmalaisiin kieliin, joita on noin 400 erilaista. Intiassa käytössä on noin 150 tiibetiläis-burmalaista kieltä, mutta National Geographic Societyn Enduring Voices Project -kielihankkeessa havaittiin koron eroavan kaikista muista.

Lingvistit osuivat kieleen sattumalta jo vuonna 2008 tutkiessaan kahta muuta sangen tuntematonta kieltä – akaa ja mijiä – joita puhutaan yhdellä pienellä alueella.

Kuunnellessaan näitä kahta kieltä tutkijat havaitsivat kolmannenkin, koron.

”Kyseessä on toistaiseksi dokumentoimaton, täysin tunnistamaton ja tallentamaton kieli”, sanoi tutkija Gregory Anderson, joka johtaa Living Tongues Institute for Endangered Languages -laitosta.

Kaiken lisäksi koro saattaa olla vaarassa, koska sitä puhuu vain noin 800 ihmistä. Useimmat heistä ovat yli 20-vuotiaita, eikä kieltä ole kirjoitettu muistiin, huomautti Gregory Anderson.

Kieli omassa luokassaan

Tutkijaryhmä kapusi ylös jyrkkiä rinteitä ja seilasi bambulautoilla päästäkseen syrjäisiin kyliin, joiden asukkaat elävät kasvattamalla sikoja sekä viljelemällä riisiä ja ohraa.

He kulkivat pylväille rakennetusta bambutalosta toiseen ja nauhoittivat kyläläisten puhetta.

Siitä ei ole tietoa, miksi noin tuhannen ihmisen vahvuinen koroheimo alkoi elää noin 10 000 hengen vahvuisten akojen alaheimona.

Ryhmän mielestä koro kuitenkin eroaa akasta merkittävästi.

Erimerkiksi koron äännevalikoima on täysin erilainen, ja sama pätee siihenkin, kuinka äänteistä yhdistellään sanoja. Myös sanat ja lauseet muodostetaan korossa eri tavoin.

Esimerkiksi vuori on akan kielellä ”phù” mutta koroksi ”nggõ”. Sika taas on akaksi ”vo” ja koroksi ”lele”. Akan ja koron sanastosta noin yhdeksän prosenttia on yhteistä.

”Koro ei voisi oikeastaan kuulostaa enää erilaisemmalta”, kirjoittaa yhdysvaltalaisen Swarthmore Collegen lingvisti K. David Harrison uudessa kirjassaan ”The Last Speakers”. Harrison tekee yhteistyötä myös National Geographic Societyn kanssa.

”Kielet kuulostavat yhtä erilaisilta kuin vaikka englanti ja japani.”

Kielten eroja vähätellään

Yhteisen kielen puuttumisesta huolimatta koron ja akan puhujat eivät näe välillään eroja, sanoi K. David Harrison.

Se, että kaksi yhdistynyttä ryhmää puhuu eri kieliä tunnustamatta etnistä eroa, on hyvin poikkeuksellista, sanoi Gregory Anderson Living Tongues Institutesta.

Tällaisessa tilanteessa pienempi kieli yleensä menettää asemiaan valtakielelle ja kuolee lopulta pois. Toinen vaihtoehto on se, että pienempi ryhmä pitää kiinni kielestään korostamalla oman identiteettiään.

Akojen ja korojen kylissä Intian ja Kiinan kiistellyn rajan tuntumassa kaikki kuitenkin sanovat pääheimon ja alaheimon olevan yksi ja sama asia lukuun ottamatta pientä murre-eroa.

”Paikalliset ihmiset vähättelevät kielieroa”, sanoi K. David Harrison, joka yhdessä intialaisen Ranchin yliopiston Ganesh Murmun kanssa auttoi Gregory Andersonia tämän työssä. ”Kielet ovat kuitenkin perustavanlaatuisesti erilaisia.”

Koron synnyn selvittäminen on tärkeä asia

”Kielen alkuperän selvittäminen on lingvistisesti äärimmäisen tärkeää”, sanoi Gregory Anderson, joka kuvailee kielen löytymistä Indian Linguistics -lehden tulevassa numerossa.

”Milloin korot päätyivät akojen keskelle ja miksi niin tapahtui? Kiireellisin tehtävämme on hankkia ammattipiireihin kunnollista dokumentaatiota, jotta muiden tiibetiläis-burmalaisten kielten tutkijat voivat kantaa kortensa kekoon.”

Hyderabadin yliopiston soveltavan kielitieteen ja kääntämisen laitoksen professori K. V. Subbarao sanoi, että koron kielen ainutlaatuisuus on ”kiintoisa tapaus”.

”On aivan mahdollista, että kaksi yhteisöä voi elää rinnakkain ja säilyttää silti erilliset kielet”, sanoi Subbarao, joka ei ole itse osallistunut tutkimukseen.

”On kuitenkin epätavallista, että eroavaisuudet kielletään – pienempi ryhmä väittää yleensä olevansa erilainen.”