Uusi lehti: Joel Sartoren Photo Ark -hanke

Joel Sartore haluaa valokuvata vankeudessa elävät eläinlajit, ennen kuin ne katoavat. ”Minä haluan kuvien tekevän työtään vielä pitkään kuolemani jälkeenkin.”

torstai 21. huhtikuuta 2016 teksti Rachel Hartigan Shea

National Geographic -kuvaaja Joel Sartore työskenteli vuosikausia kaukana kotoa.

Hän dokumentoi bolivialaisen Madidin kansallispuiston ällistyttävää eläimistöä, kapusi Britannian korkeimmille vuorille ja hakeutui liiankin lähelle Alaskan harmaakarhuja. Hänen vaimonsa Kathy taas pysyi kotona Nebraskan Lincolnissa ja hoiti lapsia. ”Joel ei missään vaiheessa halunnut vaihtaa vaippoja tai olla koti-isänä”, Kathy sanoo.

Vuonna 2005 Kathylla todettiin kuitenkin rintasyöpä. Syöpä tuomitsi hänet seitsemän kuukauden kemoterapiaan, kuuden viikon sädehoitoihin ja kahteen leikkaukseen. Niinpä Joelilla ei ollut vaihtoehtoja. 12-, 9- ja 2-vuotiaiden lasten isä ei voinut matkustaa kuvaamaan tarinoita, joilla oli rakentanut uransa.

Hän kuvailee tuota aikaa nyt näin: ”Minulla oli vuosi aikaa pohdiskella asioita kotosalla.”

Hän ajatteli ornitologi John James Audubonia. ”Hän maalasi kuvia monista linnuista, jotka ovat nyt kuolleet sukupuuttoon”, sanoo Sartore, jolla on kotona julisteet Audubonin carolinanaratista ja rämetulikärjestä. ”Hän osasi ennustaa joidenkin eläinten lopun jo 1800-luvulla.”

Hän ajatteli George Catlinia, joka maalasi Yhdysvaltain intiaaniheimoja ”tietäen, että näiden elämäntapa tulisi muuttumaan merkittävästi” uudisasutusten levitessä länteen. ”Sitten mietin itseäni”, hän sanoo.

”Olin työskennellyt luontokuvaajana lähes 20 vuotta, enkä ollut saanut ihmisiä välittämään asioista kovinkaan paljon enempää.”

Hän oli ottanut kuvia, jotka näyttivät yhdellä otoksella syyn eläinlajin ahdinkoon – esimerkiksi alabamankesantopeurahiiru elinympäristöään uhkaavan rantarakennustyömaan edessä – mutta hän pohti, mahtaisiko yksinkertaisempi ote olla tehokkaampi.

Muotokuviin voisi tallentaa eläimen muodon ja piirteet ja monissa tapauksissa pistävän katseenkin. Voisiko niillä yrittää kiinnittää yleisön huomion?

Eräänä kesäpäivänä vuonna 2006 Sartore soitti ystävälleen John Chapolle, Lincolnin lasteneläintarhan johtajalle, ja pyysi saada ottaa muotokuvia eläimistä. Vaikka Kathy oli sairas, Joel saattoi työskennellä lähellä kotia, ja eläintarha oli vain puolentoista kilometrin päässä. Chapo kutsui Sartoren käymään. ”Halusin oikeastaan vain olla mieliksi”, Chapo sanoo.

Saavuttuaan paikalle Sartore pyysi Chapolta ja intendentti Randy Scheeriltä kahta asiaa: valkoista taustaa ja eläintä, joka pysyisi aloillaan.

”Kävisikö kaljurotta?” kysyi Scheer. Hän asetti kaljupäisen, hönöhampaisen jyrsijän keittiöstä otetulle leikkuulaudalle, ja Sartore alkoi kuvata.

Lue koko artikkeli Joel Sartoren kunnianhimoisesta hankkeesta National Geographicin uudesta numerosta – tai lataa artikkeli PDF-muodossa tämän sivun alareunasta.

Muita National Geographicin numeron 4/2016 aiheita

Paluu kuolleista: Mitä elämän ja kuoleman välisellä harmaalla alueella tapahtuu? Kuolleiden juhlaa: Kun kuolema ei merkitse hyvästejä Suurkaupunkien henkireiät: Kaupunkipuistot ovat suositumpia kuin koskaan

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...