21.05.2012.
Meritähtien pitää olla tarkkana kylmän antarktisen meren pohjassakin, sillä kuolema voi iskeä ylhäältä suolajääpuikon muodossa.
20.03.2012.
Kolossikalmarilla on koripallon kokoiset silmät, jotka ovat kahdesta kolmeen kertaan niin suuret kuin muilla eläimillä jättiläiskalmareita lukuun ottamatta. Se ei kuitenkaan näe niillä järin hyvin, joten miksi kalmarilla on suuret silmät?
12.03.2012.
Matkailijat ja tutkijat saattavat huomaamattaan kuljettaa jään peittämälle mantereelle vieraslajien siemeniä, kertoo uusi tutkimus.
08.01.2012.
Eteläisellä jäämerellä veden lämpötila on vain hieman jäätymispisteen yläpuolella. Tumma vesi tarjoaa silti kodin monille isoille ja pienille eläinlajeille.
07.07.2011.
Jäiden voimakkaan sulamisen vuoksi maapallon vyötärökumpu on lakannut ohenemasta, kertoo uusi tutkimus.
12.04.2011.
Maailman pingviinikannat ovat alamäessä krilliniukkuuden seurauksena. Se taas johtuu uuden tutkimuksen mukaan merijään sulamisesta ja nopeasti kasvavista valaskannoista.
01.03.2011.
Etäälle merelle, Etelämantereen merijään keskelle muodostuneet järvet kuhisevat elämää, ja niiden vesi on merkillisen vihreää.
05.02.2010.
Matkailijamäärien kasvu alkaa jo näkyä Antarktiksen herkässä luonnossa.
Osallistu National Geographicin Kuukauden kuva -kilpailuun tästä.
Katso hieno intervallivideo Yosemiten kansallispuistosta Yhdysvalloista.
Voita VIP-liput Steve McCurryn valokuvanäyttelyn avajaisiin Kööpenhaminassa.
Vuosien varrella moni merkittävä mies ja nainen olisi ansainnut Nobelin palkinnon mutta jäänyt sitä ilman
Kun tilaat National Geographic -lehden, selvität samalla sään, reitin tai ongelman keittiössä. Nyt 6 lehteä + sääasema, GPS-kello tai veitsisetti.