07.03.2012.
Tekojärvestä Coloradosta paljastui viime keväänä suuri määrä jääkautisia fossiileja, joista moni oli tämän leukaluun tapaan peräisin mastodontista.
03.01.2012.
Pohjoisgrönlantilainen Siriussola saattaa kätkeä sisäänsä ratkaisevaa tietoa maapallon elämän alkuvaiheista.
15.11.2011.
Belizen Cara Blanca tunnetaan kauniista makean veden luolistaan. Nyt alueella on tehty merkittävä löytö.
10.08.2011.
300 miljoonaa vuotta sitten ilmatilaa hallitsivat nykyisten lokkien kokoiset petosudenkorennot, koska pienemmät olisivat kuolleet happimyrkytykseen, väittää uusi tutkimus.
07.06.2011.
Nyt löydetyt näytteet ovat tähän asti löydetyistä suurimpia. Muinaisella otuksella "olisi ruokkinut armeijaa kuukauden verran", vitsailee yksi tutkijoista.
25.03.2011.
Espanjasta löytyneet jättimäiset fossiilit kuuluvat suurimmalle tunnetulle kaniinilajille, lyhytkorvaiselle "rantapummille", joka ei asiantuntijoiden mukaan osannut loikkia.
14.02.2011.
Kaikki ihmisen esivanhemmat eivät suinkaan olleet mestarikiipeilijöitä vaan ne olivat kävelyyn yhtä hyvin sopeutuneita kuin nykyihminen.
04.02.2011.
Nallen olkavarsi oli melkein yhtä pitkä kuin norsun, painoa sillä oli 1 600 kiloa ja takajaloillaan seisten karhun pituus oli 3,4 metriä. Hui!
28.10.2010.
Kiinalainen fossiililöytö asettaa varhaisihmisten aikajanan kyseenalaiseksi.
02.09.2010.
Egyptiläinen aavikko, joka oli muinoin valtameri, on yhden evoluutiohistorian merkittävimmän muodonmuutoksen salaisuuksien suojelija.
Osallistu National Geographicin Kuukauden kuva -kilpailuun tästä.
Katso hieno intervallivideo Yosemiten kansallispuistosta Yhdysvalloista.
Voita VIP-liput Steve McCurryn valokuvanäyttelyn avajaisiin Kööpenhaminassa.
Vuosien varrella moni merkittävä mies ja nainen olisi ansainnut Nobelin palkinnon mutta jäänyt sitä ilman
Kun tilaat National Geographic -lehden, selvität samalla sään, reitin tai ongelman keittiössä. Nyt 6 lehteä + sääasema, GPS-kello tai veitsisetti.