08.03.2012.
Vahva vetovoima saattoi irrottaa jäävuoria törmäyskurssille.
22.02.2012.
Kuun ylängöiltä löydetyt pitkät vajoamat viittaavat siihen, että Kuu on ollut aktiivinen geologisesti katsottuna hiljattain.
08.08.2011.
Kuulla oli aikanaan pienempi matkakumppani. Se kuitenkin tuhoutui törmäyksessä, joka teki Kuun toisesta reunasta epätasaisen, arvelevat tutkijat.
26.07.2011.
Horisontti luo illuusion siitä, että kuu olisi tavallista suurempi. Pilvet voimistavat havaintoharhaa.
20.06.2011.
Kesäkuun 15. päivänä sattunut täydellinen kuunpimennys oli pisin yli kymmeneen vuoteen. Se värjäsi Kuun verenpunaiseksi lähes kahden tunnin ajaksi.
18.04.2011.
Tämän viikon avaruuskuvat esittelevät esimerkiksi revontulia Yläjärven yllä Pohjois-Amerikassa, kosmisen suurennuslasin muodostavia galakseja ja paloitellun kuun.
09.03.2011.
Avaruussukkulan viimeinen lento ja Auringon aktiivisuuspurskaus tuottivat joitakin viikon parhaista avaruuskuvista.
15.12.2010.
Uuden tutkimuksen mukaan nuori maapallo sai jalometallinsa suurista asteroideista.
22.04.2010.
Minimagnetosfääri suojaa osaa Kuun pinnasta aurinkotuulelta.
18.03.2010.
Ovatko todisteet vedestä Kuussa olleet tutkijoiden nenän edessä jo vuosikymmeniä?
Osallistu National Geographicin Kuukauden kuva -kilpailuun tästä.
Katso hieno intervallivideo Yosemiten kansallispuistosta Yhdysvalloista.
Voita VIP-liput Steve McCurryn valokuvanäyttelyn avajaisiin Kööpenhaminassa.
Vuosien varrella moni merkittävä mies ja nainen olisi ansainnut Nobelin palkinnon mutta jäänyt sitä ilman
Kun tilaat National Geographic -lehden, selvität samalla sään, reitin tai ongelman keittiössä. Nyt 6 lehteä + sääasema, GPS-kello tai veitsisetti.