18.04.2012.
Viikon parhaissa avaruuskuvissa on Kanadaa syleileviä revontulia, avaruussukkulan noutamiseen valmistautuvaa Nasan suihkukonetta ja Marsin vulkaanisia kuoppia.
22.02.2012.
Kuun ylängöiltä löydetyt pitkät vajoamat viittaavat siihen, että Kuu on ollut aktiivinen geologisesti katsottuna hiljattain.
07.02.2012.
Nasan tutkimussatelliitti on saanut ensimmäiset suorat havainnot hiukkasista, jotka ovat tähtitieteilijöiden mukaan peräisin oman aurinkokuntamme ulkopuolelta.
12.12.2011.
Ei ole, vaan se vaihtelee maapallon tiheyserojen mukaisesti.
06.12.2011.
Kepler-22b on ensimmäinen planeetta, jonka tiedetään sijaitsevan "täsmälleen elämälle suotuisan vyöhykkeen keskellä".
12.09.2011.
Nasa laskeskelee parhaillaan, minne 6,3 tonnia painava satelliitti mahtaa avaruudesta mätkähtää. Sitä odotellessa meillä on aikaa lukea viidestä avaruuden kummajaisesta, jotka ovat selviytyneet jokseenkin ehjinä pudotuksesta Maan ilmakehän läpi.
07.07.2011.
Mehuklöntit ja ilmalukkoviat jäivät avaruusmatkailijan mieleen vahvimpina muistoina.
10.06.2011.
Elinvoimaa toisista tähdistä imeviä vampyyritähtiä on ensi kertaa löydetty oman galaksimme, Linnunradan, keskiöstä.
18.04.2011.
Tämän viikon avaruuskuvat esittelevät esimerkiksi revontulia Yläjärven yllä Pohjois-Amerikassa, kosmisen suurennuslasin muodostavia galakseja ja paloitellun kuun.
10.03.2011.
Yhdysvaltojen vanhin ja eniten matkoja tehnyt Discovery-sukkula on päättänyt viimeisen matkansa avaruuteen. Samalla koko NASAn sukkulaohjelma lähenee loppuaan.
Osallistu National Geographicin Kuukauden kuva -kilpailuun tästä.
Katso hieno intervallivideo Yosemiten kansallispuistosta Yhdysvalloista.
Voita VIP-liput Steve McCurryn valokuvanäyttelyn avajaisiin Kööpenhaminassa.
Vuosien varrella moni merkittävä mies ja nainen olisi ansainnut Nobelin palkinnon mutta jäänyt sitä ilman
Kun tilaat National Geographic -lehden, selvität samalla sään, reitin tai ongelman keittiössä. Nyt 6 lehteä + sääasema, GPS-kello tai veitsisetti.