Luonto oli inspiroiva turvapaikka

Hätkähdyttävin paikka, jossa tähän gneissiin voi tutustua, lienee Callanishin suuri kivikehä Loch Roagin yläpuolella Lewisin saarella. 4 500–4 900 vuotta sitten pystytetyt paadet ovat pysyneet paikoillaan kenties pidempään kuin Stonehengen keskikehä. Rakentajista ei tiedetä varmuudella juuri muuta kuin se, että he mitä ilmeisimmin osasivat asiansa. On kuitenkin sangen osuvaa, että Hebridien vanhimpiin ihmisasutuksesta kertoviin merkkeihin kuuluva rakennelma tehtiin juuri tästä valtavan vanhasta kivilaadusta. Saarilla seisoo muitakin kivipaasia ja niiltä löytyy myös pronssikautisia hautakiviröykkiöitä ja jylhiä rautakautisia linnoituksia, joista valtaosa on rakennettu Lewisin gneissistä. Murenevat rauniot uhkuvat mahtavien sotureiden henkeä, mereltä iskeviä valloittajia kammoavien kyläläisten pelkoa sekä maanviljelijöiden, lammaspaimenien ja kalastajien peräänantamattomuutta.

Synkkien raunioiden romantiikka puhuttelee Michael Robsonia. Vanhoissa tarinoissa on hänen mukaansa ”usein jonkin verran totuuden siemeniä, vaikka ne vaikuttaisivat kuinka yliampuvilta”. 1700-luvulla valistusaate korosti omien havaintojen tekemisen tärkeyttä ja sitä seurannut romantiikan aikakausi puolestaan herkkyyttä, johon haettiin innoitusta Hebrideiltä. Brittiläinen kekseliäisyys oli saanut teollisen vallankumouksen orastamaan, ja kehitys toi tullessaan brutaaleja määriä melua, saasteita ja ruuhkia. Mekanisoituvassa ja kaupungistuvassa maailmassa luonnosta tuli inspiroiva turvapaikka, joka muokkasi niin tunteita kuin ajatuksiakin. ”Joka laaksolla on taistelunsa, ja joka joella laulunsa”, kirjoitti sir Walter Scott, jonka romaanit ja runot antoivat äänen villille Skotlannille. Jopa perinpohjaisen rationaalinen Robert Jameson vakuutti lukijoilleen, ettei ollut ”immuuni tunteille, joita usein silmieni eteen ilmestyvät syrjäiset ja hätkähdyttävät maisemat luonnostaan herättävät”.

Maiseman, jota pidetään yleisesti saarten kaikkein vaikuttavimpana, löysi englantilainen luonnontutkija Joseph Banks vuonna 1772. Hän matkusti Islantiin Hebridien kautta ja poikkesi pikkuruisella Staffan saarella, jonka lounaisosasta hän löysi ”mitä ainutlaatuisimpia pilareita”. Nuo pilarit syntyivät valtavissa tuliperäisissä purkauksissa, jotka alkoivat repiä Pohjois-Atlantin allasta auki noin 60 miljoonaa vuotta sitten. Korkeuksiin kurottavat basalttitornit tekivät suuren vaikutuksen tutkimusmatkailijan seurueeseen, joka kulki pitkin saaren rantaa. Kaikkein huikein näky oli valtava merionkalo, joka tunnetaan nykyisin nimellä Fingalin luola.

• Edellinen Sivu 2 / 4 Seuraava