Jää murtuu - Grönlannin muuttuvat kasvot

Sulavesijärvi voi kadota jäätikkökaivoon uskomattoman nopeasti.

Sulamisvesi on veistänyt jäähän 45 metriä syvän kanjonin. Sen pohjaan saattaa aueta jäätikkökaivo, johon jään pinnalle muodostuneen järven vedet voivat jonain päivänä kadota.
James Balog
Sulamisvesi on veistänyt jäähän 45 metriä syvän kanjonin. Sen pohjaan saattaa aueta jäätikkökaivo, johon jään pinnalle muodostuneen järven vedet voivat jonain päivänä kadota.

Ensi silmäykseltä Grönlanti vaikuttaa sokaisevan valkoiselta aavalta, mutta kun kopterini koukkaa lähemmäs saaren pintaa, alan erottaa värejä. Sulavesien sininauhat muodostavat kilometri toisensa jälkeen rinkuloita jään pinnalle. Joet halkovat, rotkot uurtavat ja järvet täplittävät valkoisia kenttiä. On myös jäätä, joka ei ole valkoista eikä sinistäkään vaan ruskeaa tai jopa mustaa: sen on tummentanut kryokoniitiksi kutsuttu aine. Juuri tuo mutaa muistuttava moska on kiinnostavin asia neljälle matkakumppanilleni: valokuvaaja James Balogille ja hänen avustajalleen Adam LeWinterille sekä City College of New Yorkin geofyysikolle Marco Tedescolle ja saman yliopiston tohtoriopiskelijalle Nick Steinerille.

Balog valokuvaa jäätä – ja sen puuttumista. Hän käynnisti Extreme Ice Survey -yhteishankkeen (EIS) vuonna 2006 ”luodakseen muiston katoavista asioista”. EIS on pystyttänyt yli 35 aurinkovoimalla toimivaa, lumimyrskynkestävää kameraa, jotka ottavat määräajoin yötä päivää valokuvia Alaskan, Montanan, Islannin ja Grönlannin jäätiköistä. 4 000–12 000 kuvan vuosivauhtiin ohjelmoidut kamerat tallentavat tilanteen kehittymistä jatkuvasti kuin ”pienet sijaissilmät jotka katselevat maailmaa puolestamme”, Balog sanoo.

Leiriydymme 70 kilometrin verran länsirannikon Ilulissatin kylästä sisämaahan päin sijaitsevalle, sulamisesta kärsivälle alueelle, jolla jääkuoren pintakerrosten sulaminen paljastaa sinisen jään. Tämä muinainen jää on tiivistynyt niin paljon, että useimmat ilmakuplat, jotka normaalisti heijastavat valoa ja saavat jään näyttämään maitomaiselta tai valkoiselta, ovat puristuneet pois. Koska kuplia on vähemmän, jää imee spektrin punaiseen päähän sijoittuvaa valoa itseensä ja heijastaa sinisen sävyt ulos. Auringonvalon tempuista riippuen sininen jää voi näyttää myös valkoiselta, ja niin se tekeekin monin paikoin ympärillämme.

Leirimme seisoo suuren sulavesijärven rannalla. Tedesco ja Steiner tutkivat sen syvyyttä ja aikovat vertailla tietoja Grönlannin jäätikön päällisten järvien satelliittitietoihin. He lähettävät joka aamu pienen veneen tiedonkeruuseen. Kauko-ohjattavaan pienoisveneeseen on asennettu kaikuluotain, sylimikrotoiminen spektrometri, GPS, lämpömittari ja vedenalaiskamera.

Grönlannin sulavesijärvillä on tapana valua tyhjiin odottamatta ja nopeasti (siksi Tedescon tutkimusaluskin on miehittämätön). Balog näki kerran järven valuvan tyhjiin yhdessä yössä, kun jäätikkökaivon eli jäässä olevan pystysuoran kuilun pohja aukeni ja imi koko järven olemattomiin. Vuonna 2006 Woods Holen meren­tutkimuslaitoksen ja Washingtonin yliopiston glasiologien johtama ryhmä dokumentoi viiden neliökilometrin laajuisen jäätikköjärven tyhjenemisen: yli 40 miljoonaa kuutiometriä vettä katosi jäätikkökaivoon 84 minuutissa, joten virtaama oli suurempi kuin Niagaran putouksissa.

Sivu 1: Jää murtuu - Grönlannin muuttuvat kasvot
Sivu 2: Yllätyksiä jäällä

Kuvakilpailu: Parhaat osumasi

Osallistu National Geographicin Kuukauden kuva -kilpailuun tästä.

Maailman kaunein lehti

Lue lisää National Geographicin uusimman numeron aiheista.

Tilaa uutiskirje

Tilaa National Geographic -uutiskirje

Tieteen Kuvalehti

Yosemiten kansallispuisto

Katso hieno intervallivideo Yosemiten kansallispuistosta Yhdysvalloista.

Voita liput näyttelyyn

Voita VIP-liput Steve McCurryn valokuvanäyttelyn avajaisiin Kööpenhaminassa.

Historia

Nobelit: 10 palkinnotta jäänyttä

Vuosien varrella moni merkittävä mies ja nainen olisi ansainnut Nobelin palkinnon mutta jäänyt sitä ilman

Haluatko hypistellä oikeaa lehteä?

Kun tilaat National Geographic -lehden, selvität samalla sään, reitin tai ongelman keittiössä. Nyt 6 lehteä + sääasema, GPS-kello tai veitsisetti.

Gallup