Etelänapina käveli jo kuin nykyihminen

Uuden tutkimuksen mukaan kaikki ihmisen esivanhemmat eivät suinkaan olleet mestarikiipeilijöitä vaan ne olivat kävelyyn yhtä hyvin sopeutuneita kuin nykyihminen.

maanantai 14. helmikuuta 2011 teksti Brian Handwerk, National Geographic News

Uuden tutkimuksen mukaan Australopithecus afarensis -lajin eli etelänapinan jalkaterän fossiilistunut luu todistaa, että ihmisen varhainen edeltäjä käveli kuin nykyihminen.

A. afarensis -lajin ehkä tunnetuimman edustajan Etiopiasta löydetty fossiili on nimetty Lucyksi. Naaraspuolisesta etelänapinasta ei ole kuitenkaan säilynyt sellaisia jalkaterän luita, joista olisi voitu saada selville, kuinka pystyssä Lucy todellisuudessa käveli. Sen sijaan hiljattain julkistettu saman lajin uusi fossiililöytö "sisältää suurin piirtein kaiken, mitä voisi odottaa nykyihmisen jalalta, joka on sopeutunut kahdella jalalla kävelyyn", sanoo antropologi C. Owen Lovejoy, joka ei itse ole osallistunut tutkimuksen tekemiseen. "En tiedä, kuinka paljon enempää todisteita voidaan vaatia siitä, että A. afarensis käveli pystysasennossa samalla tavalla kuin nykyihminen."

3,2 miljoonaa vuotta vanha luu kaivettiin esiin Etiopiasta Hadarin alueelta, joka on tunnettu runsaista fossiililöydöistään. Kyse on yhdestä jalkapöytäluusta. Pitkänmallisia jalkapöytäluita on kaikkiaan viisi kappaletta, ja ne yhdistävät jalkaterän takaosan isot luut varpaiden luihin. Tutkijat pystyivät päättelemään luun koon ja muodon perusteella, että jalka, josta luu oli peräisin, oli melko jäykkä ja siinä oli selkeä jalkaholvi – eli sillä oli juuri ne kaksi ominaisuutta, jotka auttavat nykyihmistä liikkumaan eteenpäin ja vaimentavat kahdella jalalla kävelyn kehoon aiheuttamia iskuja.

Tutkijat tiesivät etukäteen A. afarensiksen fossiilistuneiden lantion luiden ja muiden jäännösten perusteella, että A. afarensis pystyi kävelemään kahdella jalalla eikä sillä enää ollut jaloissa apinamaisia "peukalovarpaita", joita muut ihmisen edeltäjiin kuuluneet lajit käyttivät tarttuessaan oksiin ja kiipeillessään. Ilman jalkapöytäluita oli kuitenkin ollut vaikeaa olla varma siitä, että Lucy ja hänen sukulaisensa olivat laskeutuneet puista maan kamaralle pysyvästi.

Lucyllä oli kaikki edellytykset kävelemiseen

Apinan lattea jalka taipuu keskeltä ja helpottaa siten kiipeilyä. Ihmisen – ja ilmeisesti myös Lucyn – jalassa taas on kaareva jalkaholvi ja se on jäykkä, mikä kahdella jalalla kävelyssä kasvattaa jalkojen työntövoimaa. Näin apinan ja ihmisen jalkojen eroa kuvailee tutkimuksen johtaja Carol Ward, joka toimii antropologina Missourin yliopistossa Yhdysvalloissa. Jalkaholvillisessa jalassa on lisäksi luonnollinen iskunvaimennin, joka pienentää pystyasennon aiheuttamaa kuormitusta kehoon. Nykyisinkin lattajalkaiset ihmiset, joilla jalkaholvi on madaltunut, kärsivät usein monenlaisista nivelvaivoista.

Tutkimuksen mukaan A. afarensiksen jalat näyttävät hyvin sopeutuneilta kahdella jalalla kävelyn sivuvaikutuksiin – mutta toisaalta niistä puuttuivat ominaisuudet, jotka olisivat olleet eduksi kiipeilyssä. "A. afarensikset eivät luultavasti olleet sen parempia puussa kiipeilyssä kuin sinä ja minä, vaikka ne varmasti olivatkin voimakkaampia", sanoo Ward. "Näyttää siltä, että A. afarensiksella oli kaikki edellytykset elämiseen maan kamaralla jo kauan ennen kuin Homo-suvun edustajat eli "aidot ihmislajit" ilmaantuivat maapallolle noin kaksi miljoonaa vuotta sitten".

Australopithecus afarensiksella oli yllättävän moderni jalka

"Meillä on nyt itse asiassa melko runsaasti materiaalia A. afarensiksesta", kertoo C. Owen Lovejoy Kentin valtionyliopistosta Ohiosta. "Jalkojen piirteet eivät ole minulle mikään yllätys. Jotkin niistä ovat havaittavissa jo Ardipithecus ramiduksen eli "Ardin" jalassa, vaikka se eli jo 4,4 miljoonaa vuotta sitten", sanoo Lovejoy. Ardi-löytö julkistettiin vuonna 2009, ja se vei pohjan teorialta, jonka mukaan ihmisen sukupuun tyvessä olisi ollut simpassimainen puuttuva rengas.

Ardin "jalka oli jo melko hyvin sopeutunut kahdella jalalla kävelyyn, vaikka lajilla olikin yhä tarttumiseen soveltuva isovarvas".

A. afarensiksen jalka vaikuttaa luultua huomattavasti kehittyneemmältä, sanoo Lovejoy. Siinä on sellaisia fysiologisia sopeumia, joita olisi voinut odottaa esiintyneen vasta kävelyyn sopivan jalkaterän kehityskaaren loppuvaiheessa, hän lisää. Tutkimuksen johtaja Carol Ward on samaa mieltä Lovejoyn kanssa. "Jalka on moderni. Kyse ei ole mistään sekamuodosta, joka olisi sopinut auttavasti sekä kävelyyn että kiipeilyyn", hän sanoo.

Pystykävely oli tärkeämpi kuin tarttumataito

Fossiili voi kertoa A. afarensiksesta muutakin kuin vain sen liikkumistavan. "Ilmeisesti tarttumavarpaasta – joka sinänsä oli erittäin hyödyllinen – kannatti luopua nykyaikaisen jalkaterän vuoksi. Se kertoo, että henkiinjäämiselle ja lisääntymiselle oli välttämätöntä tehokas liikkuminen maan pinnalla", sanoo Carol Ward. Tehokkaan kävelytekniikan ansiosta A. afarensis pystyi lähtemään tarvittaessa metsästä etsimään ruokaa tai siirtymään kokonaan uusille asuinalueille, sanoo Ward.

C. Owen Lovejoy uskoo, että "Ardipithecus ramidus oli vielä sidottu metsään. Mutta Ardipithecus ramiduksen vaihtuessa Australopithecus afarensikseksi 4,4–3,8 miljoonaa vuotta sitten kehittyi eläin, joka alkoi levitä uusiin elinympäristöihin kuten järvialueille, savanneille ja ", lisää Lovejoy.

"Se on onnistunut vain melko kehittyneen sosiaalisen kulttuurin ansiosta. Melko hidas kaksijalkainen eläin savannilla on hyvin nopeasti kuollut kaksijalkainen – jos sillä ei ole runsaasti ystäviä ympärillään."

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...