Sitten: Viimeinen yhteinen esi-isä

llalliseen oli vielä miljoonan vuoden kävely. Patikoimme Aramisista poikki kivisen tasangon kunnes pääsimme kielekkeelle, jonka alta avautui yli 250 neliökilometriä tutkimusaluetta syvänsinisen taivaan alla. Alapuolellamme tummissa, uurteisissa harjanteissa piili vielä puolen miljoonan vuoden sedimentit. Niiden alla oleva basalttikerros syntyi laajan tasangon hautautuessa laavaan 5,2 miljoonaa vuotta sitten. Vasemmalla näkyi sammuneen Dulu Ali -tulivuoren matala kumpu, sen takana Bourin niemimaa ja Yardijärvi, jolta olimme edellispäivänä lähteneet liikkeelle.

torstai 22. heinäkuuta 2010

llalliseen oli vielä miljoonan vuoden kävely. Patikoimme Aramisista poikki kivisen tasangon kunnes pääsimme kielekkeelle, jonka alta avautui yli 250 neliökilometriä tutkimusaluetta syvänsinisen taivaan alla. Alapuolellamme tummissa, uurteisissa harjanteissa piili vielä puolen miljoonan vuoden sedimentit. Niiden alla oleva basalttikerros syntyi laajan tasangon hautautuessa laavaan 5,2 miljoonaa vuotta sitten. Vasemmalla näkyi sammuneen Dulu Ali -tulivuoren matala kumpu, sen takana Bourin niemimaa ja Yardijärvi, jolta olimme edellispäivänä lähteneet liikkeelle. Kieleke vaikutti hyvältä kohdalta tarkastella evoluution tietä, joka on johtanut Ardista meihin.

”Ardin löytäminen antaa meille mahdollisuuden ajatella ihmisen evoluutiota kolmena kokoonpanovaiheena”, White sanoi. ”Vaiheiden väliset rajat ovat silti mielivaltaisia, vain tapa hahmottaa asiaa.” Ensimmäinen vaihe näkyy parhaiten Ardipithecuksessa, primitiivisessä kaksijalkaisessa, jolla on jalka osin menneessä ja osin tulevassa. Sen maskuliiniset kulmahampaat ovat jo pienentyneet ja muodoltaan ”feminiinistyneet”, ja se eli ainoastaan puustoisilla alueilla. Sitten seurasi yli kaksi miljoonaa vuotta Australopithecusta: yhä pieniaivoista mutta täysin kaksijalkaista olentoa, joka liikkui muuallakin kuin metsissä. Sen esiintymisalue ulottui peräti 2500 kilometriä hautavajoamasta länteen aina Tšadiin saakka ja etelässä Etelä-Afrikan Transvaaliin. Satumaisen menestynyt Ihominidivaihe niin ajallisesti kuin avaruudellisestikin. Kehittyikö Australopithecus Ardipithecuksesta? Vaikea sanoa. Keski-Awashin hominiditon kalakerros muodostaa niiden väliin pimeän ajanjakson. Ennen kuin lisätodisteita löytyy sieltä tai muualta on epäselvää, onko Ardi Lucyn ”äiti” vai vanhapiika, joka kuoli vailla perillisiä.

Koko puuttuva rengas on väärinkäsitys, joka on vainonnut evolutiivista ajattelua alusta asti./dme:quote

Whitella oli parempikin kysymys: Voisiko Ardipithecuksen osista johtaa Australopithecuksen? Joidenkin tutkijoiden mielestä se olisi mahdoton ajatus, mutta Whitesta ei. Geneettisten tutkimusten perusteella tiedetään, että geenien säätelyn vähäisillä muutoksilla voi olla merkittäviä anatomisia seurauksia lyhyessäkin ajassa. White huomauttaa, että jos pystykävelyn tehostaminen osoittautui merkittäväksi eduksi, luonnonvalinnalta ei olisi kestänyt kovin montaa vuosituhatta laittaa isovarvasta linjaan muiden kanssa ja muokata samalla koko luurankoa.

Sama sääntö pätee siirtymässä Australopithecuksesta kolmannen kokoonpanovaiheen edustajaan. Kun alkaa flirttailla runsaskalorisempien ruokien kanssa, tulee ravinneeksi edelleen aivoja, jotka auttoivat noiden ravintoaineiden lähteille, ja voilá: Daka, Bodo, Herto, me. Tietenkin myös muut Etiopiasta ja muistakin maista löytyneet fossiilit valaisevat ihmisen evoluution tietä usein Keski-Awashin löytöjä kirkkaamminkin, mutta Awashin pitkä muutosten sarja tuo dramaattisesti esiin sen, että evoluutiossa rakennetaan uutta vanhan päälle.

”Autojen kokoonpanolinja on sopiva analogia”, White sanoi. ”Kahdella jalalla kulkeminen muodostaa alustan. Teknologia on runko. Kieli on moottori, joka pannaan kyytiin asennuksen loppuvaiheissa; iPhonet ovat keulakoristeita.”

Awashilaiselta näköalapaikalta näimme myös länteen ja kauemmas menneisyyteen, tutkimusalueen länsilaidan muodostavaan esivuoristoon. Sieltäkin on löydetty hominidinluiden sirpaleita jopa 5,8 miljoonan vuoden takaa. Yohannes Haile-Selassien neljän vuoden aikana keräämille luille on annettu nimi Ardipithecus kadabba. Useimmat tutkijat uskovat Ar. kadabban olevan Ar. ramiduksen ”kronolaji”, jonka suhde Ar. ramidukseen on samanlainen kuin Au. anamensiksen suhde Au. afarensikseen: se olisi siis saman peruskaavan aiempi versio. White kollegoineen liittäisi jatkumoon kaksi vielä vanhempaa löytöä: Keniasta löydetyt kiehtovat, kuusi miljoonaa vuotta vanhat reisiluut nimeltä Orrorin tugenensis ja loistokkaan, vaikkakin arvoituksellisen tšadilaisen kallon, joka on nimetty Sahelanthropus tchadensikseksi ja ajoitettu alustavasti seitsemän miljoonan vuoden ikäiseksi.

Olivat nämä erilliset löydöt kuinka vanhoja hyvänsä, juuri Ar. ramidus antaa ainakin tällä hetkellä parhaan kuvan siitä, mistä ihminen on pohjimmiltaan lähtöisin: simpanssien ja meidän viimeisestä yhteisestä esi-isästä. Kysyin muutama kuukausi Awashista lähtöni jälkeen Whitelta, miltä hän uskoo viimeisen yhteisen esi-isän näyttäneen. Ei tietenkään miltään ”puuttuvalta renkaalta”. Hänen paras arvionsa oli, että se muistuttaisi Ardia, mutta siltä puuttuisi monia ominaisuuksia, joiden avulla Ardi pystyi kävelemään pystyasennossa, vaikkakin vaivalloisesti. Se oli kuitenkin pelkkää ennustelua, ja jos olen Keski-Awashissa jotain oppinut, niin olla luottamatta ennusteisiin.

”Jos haluaa todella tietää, millainen jokin joskus oli, on vain yksi keino selvittää asia”, White sanoi. ”Pitää mennä etsimään se.”

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...