Tulivuoret syynä neandertalilaisen tuhoon?

Nykyihminen selvisi tulivuorenpurkauksista, koska lajia esiintyi myös Aasiassa ja Afrikassa.

maanantai 27. syyskuuta 2010 teksti Ker Than, National Geographic News

Kiistellyn teorian mukaan Euroopassa sattuneet suuret tulivuorenpurkaukset saattoivat harventaa neandertalilaisten rivejä niin paljon, että koko laji katosi.

Nykyihmiset sen sijaan säilyivät hengissä, koska Afrikassa ja Aasiassa oli elinvoimaisia populaatioita.

Noin 40 000 vuotta sitten nykyisen Italian alueella ja Kaukasuksella lukuisat tulivuoret purkautuivat rajusti yksi toisensa jälkeen, todetaan tutkimuksessa, joka julkaistiin Current Anthropology -lehden lokakuun numerossa.

On todennäköistä, että purkaukset vähensivät näillä alueilla eläneiden neandertalinihmisten määrää tai tuhosivat kokonaisia populaatioita. Epäsuorasti purkaukset vaikuttivat myös kauempana asuviin neandertalinihmisiin, toteavat tukijat, jotka analysoivat purkausalueilta löydettyä siitepölyä ja tuhkaa.

Ryhmä tutki Venäjällä Mezmaiskaja-luolan noin 40 000 vuotta vanhoja sedimenttikerrostumia. Mitä enemmän kerrostumissa oli tuhkaa, sitä vähemmän kasvien siitepölyä niistä löytyi.

"Kävimme läpi kaikki kerrostumat ja etsimme vulkaanista tuhkaa. Niissä kerroksissa, joissa oli eniten tuhkaa, ei ollut lainkaan (puiden) siitepölyä ja hyvin vähän muiden kasvien siitepölyä”, selittää tutkimusryhmään kuulunut Naomi Cleghorn Texasin yliopistosta Yhdysvalloista. "Kerros oli aivan steriili."

Kasvien katoaminen johti kasveja ravinnokseen käyttävien nisäkkäiden vähenemiseen, mitä taas vaikutti suuria nisäkkäitä metsästäneiden neandertalilaisten elämään.

"Teoria siitä, että neandertalinihmisen katoaminen johtui ympäristötekijöistä, on esitetty kirjallisuudessa aiemminkin. Nyt yritämme löytää konkreettisen syyn lajin tuholle", kertoo Cleghorn.

Muut teoriat neandertalinihmisten tuhosta tarjoavat syyksi nykyihmistä, joka kilpailun, sotien tai risteytyksen kautta hävitti neandertalinihmiset Euroopasta.

Jos tulivuorenpurkausteoria pitää paikkansa, neandertalinihmisen viimeiset hetket olivat varmasti varsin vaikeita: hidas kuolema kylmässä ja lohduttomassa ympäristössä, jossa ei löytynyt mitään syötävää.

"On vaikeaa kuvitella, miltä viimeisistä neandertalinihmisistä on tuntunut, kun he ovat havainneet, että vuosi toisensa jälkeen heidän lukumääränsä on vain pienentynyt”, toteaa Cleghorn.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...