Historiaa puun kyljessä

Voisi sanoa, että nyky-Yhdysvaltain historia – ja jakautunut persoonallisuus – on kaiverrettu punapuihin, sillä vaatimukset niiden pelastamiseksi alkoivat kaikua melkein heti hakkuiden alettua. Esimerkiksi tolowa-, yurok- ja chilulaheimot olivat vuosituhansien ajan eläneet yli sata metriä korkean ja lähes läpitunkemattoman punapuumuurin takana syöden lohta, hirveä ja kastanjatammen terhoja ja veistäen pitkiä kanootteja kaatuneiden puiden rungoista.

maanantai 2. marraskuuta 2009

Voisi sanoa, että nyky-Yhdysvaltain historia – ja jakautunut persoonallisuus – on kaiverrettu punapuihin, sillä vaatimukset niiden pelastamiseksi alkoivat kaikua melkein heti hakkuiden alettua. Esimerkiksi tolowa-, yurok- ja chilulaheimot olivat vuosituhansien ajan eläneet yli sata metriä korkean ja lähes läpitunkemattoman punapuumuurin takana syöden lohta, hirveä ja kastanjatammen terhoja ja veistäen pitkiä kanootteja kaatuneiden puiden rungoista.

Elämäntapa koki väkivaltaisen lopun vuonna 1848, kun Yhdysvallat väänsi Kalifornian irti Meksikosta ja alueelta löydettiin kultaa. Idän liikemiehet luulivat näkevänsä helpomman rikkauksien lähteen: punasävyisen, suorasyisen, lahoa hylkivän puun, jonka kysyntä kasvavassa osavaltiossa oli kova. Samalla käynnistyi yhä jatkuva metsäyhtiöiden valtakausi. (Kaikkiaan 650 000 punapuumetsähehtaarista 34 prosenttia on kolmen metsäyhtiön, 21 prosenttia Kalifornian osavaltion tai liittovaltion ja loput pienmetsänomistajien hallussa.)

San Franciscon maanjäristys ja tulipalo vuonna 1906 kiihdyttivät hakkuutahdin ylinopeudelle. Jälleenrakentamisen kasvattaman kysynnän kattamiseksi tukkilaiskaupunkeja kohosi ympäri punapuuseutua, ja esimerkiksi Pacific Lumber- ja Union Lumber -yhtiöt pullistelivat uusia teollisia lihaksiaan. Härkäparien sijaan höyryaaseiksi kutsutut siirrettävät moottorit kiskoivat massiivisia runkoja maastosta ja kapearaiteiset höyryveturit vetivät niitä ihmisten ilmoille.

Mahtavien puiden kaataminen sai myös nykyaikaisen luonnonsuojeluliikkeen nostamaan päätään. Huolestuneet kansalaiset perustivat vuonna 1900 Sempervirens Clubin, jonka tekemä työ johti Big Basin Redwoods State Parkin perustamiseen vuonna 1902. 1920-luvulla Save the Redwoods League alkoi ostaa metsiköitä, joista rakentui Kalifornian punapuupuistojen selkäranka, ja järjestö jatkaa työtään edelleen.

Hakkuupyrähdyksistä kiivain käynnistyi toisen maailmansodan jälkeen, kun asuntobuumi ja armeijan halpojen ylijäämäkoneiden tulva vapautti puskutraktorit, tukkiautot ja moottorisahaa heiluttelevat metsurit punapuumetsien jyrkille, epävakaille maille. 1950-luvun alussa sahattiin yli kaksi miljoonaa kuutiometriä puutavaraa vuodessa, ja tuotanto pysyi tuolla tasolla 1970-luvun puoliväliin asti. Avohakkuut ja Cat-hakkuut, jotka saivat nimensä keltaisista Caterpillar-traktoreista, vapauttivat metsäautoteiden ja vetourien verkostoista maa-ainesta jokiin. Lohi ei noussut entiseen malliin, ja monen muunkin vuosituhansia punapuiden joukossa eläneen lajin tilanne heikkeni. Arviolta 800 000 hehtaarin laajuisista ikimetsistä on nyt jäljellä alle viisi prosenttia, ja suurin osa niistä sijaitsee puistoissa ja muilla suojelualueilla.

”Punapuiden pelastamistaistelu on jo käyty, mutta säilymään on saatu vain tähteitä”, sanoo kalifornialaisen Humboldtin osavaltionyliopiston metsätieteilijä Steve Sillett. ”Tämänhetkinen haaste on metsänhoidon parantaminen niillä 95 prosentilla punapuumetsistä, jotka ovat vasta kasvunsa alkuvaiheissa.”

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...