Metsänhakkuut

Lohet ja täpläpöllöt eivät ole ainoita, jotka ovat joutuneet kärsimään metsien kaatamisesta. Punapuiden hakkuumäärät ovat romahtaneet 1990-luvulta lähtien, mihin mennessä ne olivat jo puolittuneet 1970-lukuun nähden. Vaikka Fay ja Holm viettivät lähes jokaisen yön paljaan taivaan alla, he hakeutuivat parin viikon välein pieniin metsätalouskaupunkeihin lataamaan tietokoneiden ja kameroiden akkuja ja siirtämään tietojaan kannettaville kiintolevyille. Esimerkiksi Korbelissa ja Orickissa oli aiemmin ollut useita sahoja, mutta nyt niissä kituuttaa parhaassakin tapauksessa yksi.

maanantai 2. marraskuuta 2009

Lohet ja täpläpöllöt eivät ole ainoita, jotka ovat joutuneet kärsimään metsien kaatamisesta. Punapuiden hakkuumäärät ovat romahtaneet 1990-luvulta lähtien, mihin mennessä ne olivat jo puolittuneet 1970-lukuun nähden. Vaikka Fay ja Holm viettivät lähes jokaisen yön paljaan taivaan alla, he hakeutuivat parin viikon välein pieniin metsätalouskaupunkeihin lataamaan tietokoneiden ja kameroiden akkuja ja siirtämään tietojaan kannettaville kiintolevyille. Esimerkiksi Korbelissa ja Orickissa oli aiemmin ollut useita sahoja, mutta nyt niissä kituuttaa parhaassakin tapauksessa yksi. 3 200 asukkaan Rio Dellillä on käynyt parempi tuuri kuin muilla. Se sijaitsee Eeljoen varrella vastapäätä Scotiaa ja ennen niin maineikasta puutavarayhtiötä: Pacific Lumber Companya.

Viime vuonna tavallistakin paksummat harmaat pilvet roikkuivat Rio Dellin jokavuotisten Wildwood Days -katufestivaalien yllä. Tarjolla oli metsurikilpailuja ja vapaapalokuntien välisiä kilpailuja. Rio Dellin ja Scotian asukkaita usean sukupolven ajan työllistänyt PL (kuten yhtiö täällä tunnetaan) oli juuri myyty pitkän konkurssikäsittelyn päätteeksi, ja tulevaisuus oli nyt Mendocino Redwood Companyn (MRC) varassa. Sen omisti sanfranciscolainen Fisherin perhe, joka oli luonut omaisuutensa vaatekaupalla. Useimmat riodelliläiset tiesivät MRC:stä vain sen, että se oli herättänyt Pacific Lumberin liiketoiminnot henkiin nimellä Humboldt Redwood Company (HRC), eikä kukaan tiennyt, kenellä olisi töitä pölyn laskeuduttua.

Fortunalainen Len Nielson oli juuri lyönyt riodelliläisen Chris Hallin metsurikilpailussa, johon kuului esimerkiksi nopeussahauskilpailu moottorisahalla. Hall on iso, kaljupäinen mies, jolla on siisti punainen pukinparta ja tatuointi kipparikallemaisessa käsivarressa. Hallin perhe – isoisä, isä, sedät, enot ja serkut – oli työskennellyt PL:n leivissä yhteensä 142 vuotta. Chris oli kaatanut puita, ajanut Cateja ja kiskonut runkoja 15-vuotiaasta asti. Nyt hän työskenteli voimalaitoksella. ”Hurwitzin lähtö on ehdottomasti hyvä asia”, Hall sanoi.

Punapuihin liittyvästä metsänhoidosta on vaikea keskustella kuulematta nimeä Charles Hurwitz. Houstonilaisen Maxxam-yhtiön pääjohtajana toiminut Hurwitz toteutti vuonna 1985 yritysvaltauksen, jossa otettiin haltuun Murphyn suvun vuodesta 1905 pyörittämä perheyritys Pacific Lumber. Murphyt olivat opetelleet metsäbisneksen omin käsin sahan kahvasta lähtien. He olivat jättäneet osan vanhoista puista pystyyn ja ajatelleet siten säästää korjuumahdollisuuksia ja työpaikkoja pitkälle 2000-luvun puolelle.

”Kun Murphyt omistivat PL:n, he välittivät työntekijöistään”, Hall sanoo. Pacific Lumberin mukana Hurwitz sai haltuunsa noin 70 prosenttia yksityisomistuksessa olleista vanhoista punapuista. Ensi tapaamisessaan työntekijöiden kanssa tummaan pukuun pukeutunut liikemies lausui sittemmin kuuluisiksi tulleet sanat, oman kultaisen sääntönsä: ”Se, jolla on kultaa, laatii säännöt.” Hurwitz pilkkoi yhtiön ja myi sen varallisuuden. Hän myi Pacific Lumberin toimistorakennuksen San Franciscon keskustassa ja myös kannattavan hitsausdivisioonan ja pisti työntekijöiden eläkerahastonkin lihoiksi.

Punapuiden kannalta merkittävin muutos oli Hurwitzin omaksuma, avohakkuisiin perustunut liiketoimintamalli, joka kaksin- tai jopa kolminkertaisti yhtiön hallitsemilla 85 000 metsähehtaarilla tehdyt hakkuut. Hänen yrityksensä kaataa suurin yksityisillä mailla sijainnut vanha metsäalue toi nuorten vastustajien armeijan kaduille ja puihinkin ja sai osavaltion metsätalousvalvojat ja liittovaltion luontoviranomaiset kiinnittämään yhtiöön tarkempaa huomiota. Metsän puolustajille, kuten vastustajat itseään kutsuivat, ne olivat vaarallisia aikoja. Puissaistujia poistettiin väkivalloin lähes sadassa metrissä sijainneilta lavoiltaan. Edesmennyt Judi Bari, yksi vuoden 1990 ”punapuukesän” protestisarjan järjestäjistä, sai lantionmurtumia, kun hänen autoonsa viritetty pommi räjähti. Ketään ei asetettu teosta syytteeseen.

Vuonna 1998 David Chain ja muutama muu hakkuiden vastustaja patikoi PL:n leimikolle, koska he epäilivät metsureiden rakentavan teitä marmorimurrin pesimäkauden aikana, jolloin puiden kaataminen on kielletty. Yksi metsuri kiroili videonauhalle saadussa tapauksessa heille ja sanoi, että kunpa olisi ottanut pyssyn mukaansa. Sitten hän kaatoi punapuun heitä kohti. Puu osui Chainiä päähän ja tappoi hänet välittömästi. Metsuria vastaan ei nostettu syytettä. Vuonna 1999 osavaltion ja liittovaltion hallitukset ostivat osia Headwaters Forestista ja säätivät sen pysyvästi suojelluksi.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...