Asterikasveihin kuuluvaa valkokukkaista Parthenium hysterophorusta havaittiin jokin aika sitten Masai–Maran suojelualueella. Koska se tuottaa muiden kasvien kasvua hidastavia kemikaaleja, se saattaa nousta valtakasviksi etenkin seuduilla, jotka ovat jo nyt heikossa jamassa ihmisten maankäytön vuoksi, sanoo nairobilaisen CABI-biotiedekeskuksen vieraslajikoordinaattori Arne Witt.
Yli miljoona eläintä kulkee vuodenkierron mukaan tansanialaisen Serengetin ja kenialaisen Masai–Maran välillä. Laumat, joihin kuuluu esimerkiksi gnuita, seeproja ja savannigaselleja, voivat kuolla, mikäli ne joutuvat syystä tai toisesta syömään myrkyllistä kasvia, sanoo Witt.
”Aiemmat rikkakasvit pysyttelivät lähinnä tienvarsilla, mutta tämä ovat niin kutsuttuja muuntajia”, hän sanoo. ”Niillä on kyky muuttaa maisemia ja syrjäyttää alkuperäisiä lajeja.”
Parthenium hysterophorus kulkeutui Keniaan todennäköisesti saastuneiden viljakuljetusten mukana. Kasvin aggressiivisempi kanta saapui mantereelle Wittin mukaan viime vuosikymmenen aikana ja on sen jälkeen liikkunut tuulen, veden ja ajoneuvojen kyydillä. ”Ihanneoloissa se voi kypsyä neljässä–kuudessa viikossa ja tuottaa 10 000–25 000 siementä per kasvi”, sanoo Witt. ”Siemenpankkiin kuuluu miljoonia siemeniä, ja ne voivat säilyä maaperässä useita vuosia odottamassa otollisia itämisoloja.”
Parthenium hysterophorus kykenee moiseen siementuottoon, koska se saa olla Keniassa yleensä rauhassa: sen paremmin laiduntavat eläimet kuin paikalliset hyönteisetkään eivät koske kasviin, joka tuottaa myrkyllistä kemikaalia nimeltä parthenium. ”Karjaeläimet eivät yleensä syö sitä, mutta jos ne kuitenkin päätyvät syömään sitä suuria määriä esimerkiksi muun ravinnon puutteessa, ne kuolevat”, Witt sanoo. ”Jos ne taas syövät sitä pieniä määriä muun ravinnon kanssa, niiden maito ja liha alkavat maistua epämiellyttäviltä.”
Laidunmaiden menettämisen ja karjavahinkojen taloudelliset seuraukset karjankasvattajille ovat asiantuntijoiden mukaan jo nyt merkittävät. Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) vieraslajiohjelman koordinaattori Geoffrey Howard sanoo, että kasvin leviäminen naapurimaissa on jo vaikuttanut pahoin nautakarjaan, vuohiin ja luonnonvaraisiin kasvinsyöjiin. ”Se syrjäyttää alkuperäisen kasviston ja hävittää monen kasvinsyöjän ravinnonlähteet, jos sen annetaan levitä hallitsemattomasti”, Howard sanoo.
Haittakasvin räjähdysmäinen leviäminen saattaa vaikuttaa karjapaimeniin sitäkin kautta, että suojelualueiden villieläimet voivat hakeutua heidän laitumilleen kilpailemaan ravinnosta karjan kanssa.
Parthenium hysterophoruksen siitepöly saattaa aiheuttaa ihmisille hengitystieoireita, esimerkiksi astmaa. Ne, jotka joutuvat säännöllisesti kosketuksiin kasvin kanssa – etenkin naiset ja lapset – saattavat saada vaikeita allergiaoireita, esimerkiksi ihotulehduksia, sanoo Witt.
”On järjestettävä kampanja, jossa kohennetaan tietoisuutta asiasta ja myöskin poistetaan kasveja fyysisesti niiden tunnetuilta esiintymisalueilta. Lisäksi on käytettävä ruiskutuksia ja parannettava valppautta raja-asemilla ja lentoasemilla. Se onnistuu kuitenkin vain, jos toimimme heti emmekä vasta huomenna.”
Osallistu National Geographicin Kuukauden kuva -kilpailuun tästä.
Katso hieno intervallivideo Yosemiten kansallispuistosta Yhdysvalloista.
Voita VIP-liput Steve McCurryn valokuvanäyttelyn avajaisiin Kööpenhaminassa.
Vuosien varrella moni merkittävä mies ja nainen olisi ansainnut Nobelin palkinnon mutta jäänyt sitä ilman
Kun tilaat National Geographic -lehden, selvität samalla sään, reitin tai ongelman keittiössä. Nyt 6 lehteä + sääasema, GPS-kello tai veitsisetti.