21.05.2012.
Meritähtien pitää olla tarkkana kylmän antarktisen meren pohjassakin, sillä kuolema voi iskeä ylhäältä suolajääpuikon muodossa.
11.04.2012.
Indonesian rannikolla Acehin edustalla sattui keskiviikkona maanjäristys, jonka voimakkuus oli 8,6 Richterin asteikolla. Intian valtameren rannikoilla varoitettiin tsunamista.
10.04.2012.
Jääkausi kuljetti kivenlohkareita sangen kummallisiin paikkoihin.
11.03.2012.
Luonnonvoimat uhkaavat monia suuria kaupunkeja eri puolilla maailmaa. Indonesiaan vuonna 2004 iskeneen tsunamin ja Japanin viimevuotisen katastrofin jälkeen varoitusjärjestelmien kehitystä ja muuta varautumista on tehostettu.
08.03.2012.
Vahva vetovoima saattoi irrottaa jäävuoria törmäyskurssille.
05.03.2012.
Maan magneettikentän repeämät saavat taivaan loistamaan.
21.02.2012.
Joulukuun voisi luulla olevan kylmin kuukausi, mutta tammikuu ja helmikuu ovat kuitenkin Pohjoismaissa sitä kylmempiä. Miksi?
05.12.2011.
YK:n raportin mukaan kuluva vuosi yltää mittaushistorian kymmenen lämpimimmän joukkoon.
21.10.2011.
Tulivuoresta purkautuva laava ja kaasu värjäävät Kanariansaarilla meriveden limenvihreäksi ja ruskeaksi.
Osallistu National Geographicin Kuukauden kuva -kilpailuun tästä.
Katso hieno intervallivideo Yosemiten kansallispuistosta Yhdysvalloista.
Voita VIP-liput Steve McCurryn valokuvanäyttelyn avajaisiin Kööpenhaminassa.
Vuosien varrella moni merkittävä mies ja nainen olisi ansainnut Nobelin palkinnon mutta jäänyt sitä ilman
Kun tilaat National Geographic -lehden, selvität samalla sään, reitin tai ongelman keittiössä. Nyt 6 lehteä + sääasema, GPS-kello tai veitsisetti.