Grönlannin ylväät pylväät

Ensin näkyviin ilmaantuu yksi, sitten toinen. Ennen pitkää pinnan alla kajastaa kasapäin vaaleita, kuhmuraisia pylväitä. Vain harva on päässyt näkemään niitä, sillä moista pylväsmetsää ei kasva missään muualla kuin Ikkavuonossa. Vanhan inuittitarun mukaan pylväät ovat alueen ammoisia asukkaita, jotka joutuivat eräänä päivänä riitoihin paikallisten inuittien kanssa. Inuitit jahtasivat heitä vuonon jäällä. Jää petti ja takaa-ajetut hukkuivat. Kun inuitit keväällä palasivat paikalle kajakeillaan, he näkivät vihollisten kivettyneet jäännökset.

Yli 800 pylvästä

Liehuvat leväkasvustot saavat pylväät muistuttamaan partaista, pitkätukkaista ihmistä, mutta kahden neliökilometrin alueella etelä­grönlantilaisessa vuonossa ei tietenkään seiso ihmisiä vaan yli 800 pylvästä, jotka koostuvat harvinaisesta mineraalista nimeltä ikaiitti. Pylväistä on tähän mennessä löydetty yli 200 uutta, tuntematonta bakteerilajia, vaikka näytteitä on otettu vasta muutamasta pylväästä. Yleensä ikaiittia esiintyy mikroskooppisina kiteinä Antarktista ja Siperiaa ympäröivissä syvissä merissä, mutta Ikkavuonossa sitä on kasautunut kiinteiksi rakenteiksi, joiden koko vaihtelee muutamasta senttimetristä 20-metrisiin torneihin.

Muuan tutkija löysi pylväät sattumalta 1960-luvulla ja nimesi myös mineraalin. Löytö vaipui kuitenkin unohduksiin aina 1990-luvun puoliväliin asti, jolloin eräs toinen tutkija lähetti näytteitä pylväistä Kööpenhaminan eläintieteelliseen museoon. Vastaanottajat yllättyivät, kun laatikoissa olikin luvattujen pylväsnäytteiden sijaan vain hieman märkää kalkkihiekkaa. Muodonmuutos johtui siitä erityisominaisuudesta, että ikaiitti romahtaa ja muuttuu kalkiksi, mikäli sen lämpötila nousee yli kuuteen asteeseen. Puhtaasta ikaiitista koostuva pylväskin muuttuisi huoneenlämmössä yön aikana hienoksi kalkkipölyksi. Siksi ikaiittitutkijoilla on nykyisin aina mukanaan pakastimet, jotta näytteet saadaan varmasti ehjinä tutkittaviksi.

Miten pylväät muodostuvat?

Vuonon kylmä vesi takaa sen, että pylväät pysyvät kuosissaan. Koska vuonon veden lämpötila liikkuu jäätymispisteen tienoilla valtaosan vuodesta ja lämpenee kesälläkin vain jokusen asteen, ikaiittia hajoaa kalkiksi äärettömän hitaasti, mutta ilmastonmuutos voisi tehdä pylväistä lopun. Tutkijat ovat myös havainneet Ikkavuonon kesälämpötilan nousseen kymmenen viime vuoden aikana. Toistaiseksi tutkimustulokset eivät kuitenkaan viittaa siihen, että pahimmat odotukset toteutuisivat, sillä lämpeneminen vaikuttaisi vain kaikkein korkeimmalle yltäviin pylväisiin. Pylväät kasvavat kaiken aikaa, ja jos ne hieman ohentuisivatkin kesän mittaan, ikaiittivarastot ehtisivät kyllä täydentyä pitkän ja kylmän talven aikana.

Pylväiden synnyn salaisuus löytyy vuonoa ympäröiviltä 500 metrin korkuisilta tuntureilta. Niiden huipulla on kovera tasanko, jonne muodostuu sade- ja sulamisvesijärviä. Useimpien seudun vuorten tavoin nekin ovat hieman yli miljardin vuoden ikäisiä, ja ajan mittaan niitä ovat muokanneet niin maanjäristykset, tulivuoret kuin eroosiokin. Voimakkaat geologiset prosessit ovat aiheuttaneet kallioihin lukemattomia pieniä ja suuriakin halkeamia, jotka toimivat järvien laskujokina. Vuoren sisässä taas sijaitsee runsaasti karbonatiitti-nimistä harvinaista mineraalia, joka virtasi sinne noin 1 350 miljoonaa vuotta sitten Maan sisuksista. Karbonatiitin, ympäröivän kallioperän, meriveden ja matalien lämpötilojen yhdistelmästä syntyy ikaiittia.

Kun vuorijärvien vettä suodattuu vuononpohjan alle, se irrottaa samalla kalliosta kemiallisia aineita, jolloin syntyy vahvasti emäksistä soodayhdistettä. Ikkavuonon pohja koostuu savikerroksista, jotka estävät soodapitoista lähdevettä virtaamasta lävitseen. Pohjassa on kuitenkin myös reikiä, joiden kohdalta vesi pääsee livahtamaan mereen, ja niissä kohdin soodaliuos reagoi meriveden kanssa. Alkaa syntyä ikaiittia, joka kasaantuu ajan mittaan stalagmiiteiksi eli kivipylväiksi.

Outoja bakteereja

Ikaiittipylväiden sisällä virtaava lähdevesi muistuttaa pitkälti kodeissakin käytettävää viemärinavausainetta. Sen vuoksi tutkijat yllättyivät kovin havaitessaan, että putkien sisäpuoli ei ollutkaan steriili vaan täynnä monenlaista elämää. Vielä enemmän he hämmästyivät tutkiessaan pylväiden välissä eläviä bakteereita: yli 200 bakteerilajia oli nimittäin tieteelle uusia, ja vain kourallinen niistä on tähän mennessä saanut edes nimen. Odottamaton havainto oli myös se, että bakteereiden lähimmät sukulaiset eivät eläkään Grönlannissa vaan tuhansien kilometrien päässä Afrikan, Aasian ja Yhdysvaltain soodajärvissä. Siksi bakteerien päätyminen Ikkavuonoon on myöskin kiehtova kysymys.

Bakteereille on kehittynyt erityisiä entsyymejä, joiden avulla ne pystyvät elämään vahvasti syövyttävässä, kylmässä vedessä, ja juuri nuo ominaisuudet ovat herättäneet kiinnostusta. Pesuaineiden entsyymit on kehitetty sietämään vahvasti emäksistä vettä, ja jos ne sen lisäksi pysyvät aktiivisina matalissa lämpötiloissa, voisi Ikkavuonon entsyymienkin avulla ehkä pestä pyykkiä kylmässä vedessä ja säästää siten energiaa. Nykyisin myytävät kylmäpesuaineet on kehitetty aiemmin tunnetuista entsyymeistä, mutta Ikkavuonon pylväiden entsyymien arvellaan olevan niitäkin tehokkaampia. Jos näin on, grönlantilaisesta soodakeitoksesta voi olla paljon iloa sekä ihmisille että ympäristölle.